larp.fi
Etusivu Larp-kalenteri Larppaaminen Larppaajalista Larp-ryhmät Postituslistat SuoLi

Toimintasuunnitelma 2005

Suomen live-roolipelaajat ry:n toimintasuunnitelma kaudelle 2005:

Yleistä

Suomen live-roolipelaajat ry:n vuoden 2005 keskeisimmät hankkeet ovat kaksi uutta julkaisuprojektia sekä vuonna 2004 käynnistynyt tuotanto- ja turvallisuusprojekti. Näiden suurhankkeiden rinnalla yhdistys jatkaa toimintaansa eri toimialoilla pyrkien entistä paremmin kohdistamaan toimintaansa ja karsien turhia rönsyjä. Yhdistyksen käytännön toimintaa koordinoi hallitus, jossa eri toimialojen aktiivit ovat vahvasti edustettuina.

Julkaisutoiminta

Vuoden 2005 aikana yhdistys tuottaa ja julkaisee kaksi uutta live-roolipeliaiheista julkaisua. Näiden julkaisuprojektien rinnalla jatketaan olemassaolevien julkaisujen markkinointia ja jälleenmyyntiä.

Larpinjärjestäjän käsikirja kattaa sekä live-roolipelin kirjoittamisen ja sisällöllisen suunnittelun kuin myös käytännön toteutuksen. Kirja on suunnattu perusteokseksi auttamaan aloittelevia pelinjärjestäjiä, mutta pyrkii tarjoamaan hyödyllistä tietoa, huomioita ja näkökulmia myös kokeneelle pelinjohtajalle.

Aloittelijan opas larppaamiseen on aloittelijoille suunnattu kevyt perusteos. Se sisältää sekä yleistä että käytännön tietoa live-roolipeliharrastuksesta ja sen aloittamisesta.

Larppaaja-lehteä julkaistaan mahdollisuuksien mukaan.

Tuotanto- ja turvallisuusprojekti

Vuonna 2004 alkanut tuotanto- ja turvallisuusprojektia jatketaan. Projekti kokoaa yhteen ja välittää eteenpäin larp-tapahtumien tuotantoon ja turvallisuuteen liittyvien asioiden parantamista tukevaa tietoa ja muita resursseja.

Tiedotustoiminta

Yhdistys jakaa monipuolista tietoa live-roolipelaamisesta eri kohderyhmille sekä yleisesti verkkosivujensa ja julkaisujensa kautta että tapauskohtaisesti puhelimitse ja sähköpostitse. Kohderyhmistä tärkeimmät ovat aloittelevat ja kokeneet larppaajat, larppaajien vanhemmat, tiedotusvälineet sekä suuri yleisö.

Yhdistys pyrkii ylläpitämään larppaamisen myönteistä julkisuuskuvaa. Yhdistys hankkii näkyvyyttä toiminnalleen myös larppaamiseen liittyvissä kansallisissa ja ylikansallisissa tapahtumissa, kuten Ropeconissa, Conklaavissa ja Knutepunktissa.

Verkkotoiminta

Yhdistys ylläpitää ja julkaisee kaikille larppaajille ja larppaamisesta kiinnostuneille suunnattua larp.fi-verkkopalvelua. Palvelu kattaa larppaamista käsittelevän taustamateriaalin lisäksi mm. aktiivisen keskustelupalstan, larp-kalenterin sekä muita larppaamiseen liittyviä tietokantoja ja joukon postituslistoja.

Verkkotoiminnan tavoitteina ovat tukea yhdistyksen tiedotustoimintaa, tukea larppaajien välistä yhteydenpitoa, sekä vahvistaa larppaamisen julkisuuskuvaa.

Aluetoiminta

Aluetoiminnassa panostetaan paikallisten larppaajien, larppiporukoiden ja -yhdistysten toimintaedellytysten parantamiseen mm. projektiavustusten ja tarvikevarastojen avulla. Lisäksi tuetaan larppaajien välistä tiedonvälitystä ja yhteydenpitoa erityisesti tietoverkkojen avulla. Aloittavien larppiyhdistysten järjestäytymistä tuetaan mm. tarjoamalla ennakkorekisteröidyt perussäännöt.

Käyttäjätiedot
Kirjaudu sisään
Rekisteröidy

Toimintasuunnitelma 2005
Luotu: 29.11.2004 hukka

Katso myös:
Syyskokous 2004
SuoLin viralliset asiakirjat

Google-haku


29.11.2004: hukka Sivun alkuun Tulosta tämä sivu Käyttöohjeet Käyttöehdot ja yhteystiedot