Mitä larppaaminen on?

Jos metsässä käyskennellessäsi tai vaikkapa Suomenlinnassa poiketessasi kuvittelet näkeväsi keskiaikaiseen haarniskaan pukeutuneen ritarin tai vaikkapa vienosti kihertelevän keijun, ei ole syytä hakeutua hoitoon. Olet todennäköisesti törmännyt live-roolipelaajiin.

Live-roolipeliä tarkkailevan ulkopuolisen silmien eteen levittäytyy outo näky: linnan käytävillä, vanhaan navettaan rakennetussa keskiaikaisessa majatalossa tai vaikkapa suomalaisessa metsämaisemassa liikkuu merkillisesti pukeutuneita olentoja, jotka näyttävät elävän jossakin aivan toisessa maailmassa. Olennot eivät juurikaan kiinnitä huomiota ulkopuolisiin tarkkailijoihin, vaan tuntuvat näkevän vain toisensa. Jokainen heistä puuhaa jotakin: keskustelee, käy kauppaa tai vaikkapa kiistelee toisten kanssa. Kyse ei kuitenkaan ole mistään puskateatterista, sillä väki ei selvästikään esiinny kuin korkeintaan itselleen, eikä havaittavissa ole mitään selkeää yksittäistä juonta. Kaikkialla tapahtuu jatkuvasti.

Mitä ne oikein tekevät?

Live-roolipelaaminen on tavallisesta roolipelaamisesta kehitetty pelimuoto, jossa kuvitteelliseen pelihahmoonsa eläytyvät pelaajat eivät tyydy pelkästään kuvailemaan hahmonsa tekemisiä suullisesti pöydän ääressä istuen, vaan todellakin sonnustautuvat hahmonsa tamineisiin ja esittävät hahmoaan improvisaatioteatterin tyyliin.

Kukin pelaaja siis esittää yhtä henkilöä tarinassa, jonka tarkkaa kulkua kukaan ei tiedä etukäteen. Ennen peliä pelaajat ovat saaneet pelinjärjestäjiltä kuvauksen hahmostaan: millainen henkilö on kyseessä, millainen menneisyys tällä on ja mihin tämä pyrkii. Pelin alettua kukin esittää hahmoaan parhaaksi katsomallaan tavalla ja yrittää toimia niin kuin kuvittelisi hahmonsa toimivan. Pelaajat eivät kilpaile toistensa kanssa. Tarkoitus on pelkästään pitää hauskaa, asettua hetkeksi jonkin erilaisen ihmisen (tai muun olennon) saappaisiin ja kohdata uusia tilanteita - ja samalla oppia, miltä maailma näyttää jonkun toisen silmin katseltuna.

Harrastuksesta käytetään nimitystä live-roolipelaaminen tai näytelmäpelaaminen, mutta alan harrastajat puhuvat mielellään larppaamisesta. Tämä outo sana on johdettu englanninkielisestä lyhenteestä LARP, Live Action Role Playing.

Monipuolinen harrastus

Larppaaminen on suhteellisen uusi harrastus. Maailmalla ensimmäiset live-roolipelit järjestettiin 1980-luvun alussa, Suomessa 80-luvun lopulla. Live-pelien suosio on jatkuvasti huimassa kasvussa. Nykyisin on vaikea löytää viikonloppua, jolloin jossakin puolella Suomea ei järjestettäisi larppia.

Yksi syy pelien lisääntyvään suosioon on varmasti niiden tarjoama vapaus: jokainen pelaaja voi ottaa pelin ajaksi roolin, joka on tyystin erilainen kuin hänen arkinen minänsä. Hän voi ryhtyä vaikkapa paronin nihtien takaa-ajamaksi lainsuojattomaksi keskiaikaisessa Englannissa, onnettomasti rakastuneeksi runoilijattareksi 1930-luvun Suomessa tai vaikkapa salaperäistä murhamysteeriä ratkovaksi tulevaisuuden poliisiksi.

Pelien yleisin aihe lienevät yhä fantasiaseikkailut Tolkienin "Taru sormusten herrasta"-eepoksen tyyliin, mutta nykypäivän todellisuus ja tulevaisuuden maailmoja kartoittava Sci-Fi ovat viime aikoina nousseet yhä suositummiksi lajityypeiksi. Live-pelin voi kuitenkin järjestää lähes aiheesta kuin aiheesta. Suomessa on järjestetty pelejä, jotka kertovat niinkin erilaisista asioista kuin nykypäivän maailmaan joutuneet keijut, kivikautisten metsästäjäheimojen kohtaaminen, vampyyriyhteisön salaiset juonittelut arkipäivän maailman kulissien takana sekä tilintarkastusepäselvyydet suuryhtiön johtoportaassa...

Toinen näytelmäpelien suosion syy lienee harrastuksen monipuolisuus: Eläytymisen ja näyttelemisen lisäksi useimmat pelaajat valmistavat asunsa ja muut pelivälineet itse. Koska peleistä etsitään elämyksiä ja niissä yritetään saavuttaa tunne jossakin toisessa maailmassa elämisestä, kaikki yritetään tehdä mahdollisimman aidosti. Niinpä esimerkiksi keskiaikaisen pelin osallistujat pyrkivät valmistamaan eväänsä historiallisen mallin mukaisesti.

Pelien järjestäminen on ryhmätyötä. Juonen ideoinnin, taustatietojen hankkimisen ja roolihahmojen kirjoittamisen lisäksi tarvitaan paljon käytännön askartelua: peliin hankitaan tarvittavat lavasteet ja rekvisiitta, etsitään sopiva pelialue ja kartoitetaan se, suunnitellaan ruokailu ja muut käytännön järjestelyt, kerrotaan naapureille tulevasta tapahtumasta, pidetään yhteyttä tuleviin pelaajiin ja jaetaan roolit pelaajille yrittäen toteuttaa näiden toiveet mahdollisimman hyvin.

Näin se käy

Live-roolipeliin ilmoittaudutaan ottamalla hyvissä ajoin yhteyttä kiinnostavan tuntuisen pelin järjestäjään. Ripeys kannattaa, sillä nykyisin pelit täyttyvät varsin nopeasti. Pelinjärjestäjälle voi esittää toivomuksia hahmostaan. Pelin lähestyessä järjestäjät postittavat pelaajille tiedot näiden hahmoista ja pelimaailmasta sekä käytännön ohjeet, kuten pelisäännöt ja pelipaikan kartan. Pelejä järjestetään harrastuksena omakustannushintaan, joten omat kulunsa kattaakseen pelinjärjestäjät pyytävät yleensä pelaajilta muutaman kympin osallistumismaksun.

Peliin saapuvan aloittelijan on turha pelätä jäävänsä ulkopuoliseksi seinäkukkaseksi. Pelien idea on hahmojen välinen vuorovaikutus, joten kaikki pääsevät varmastikin osallisiksi juonen kiemuroista. Koska jokainen esittää jotakin muuta kuin itseään, ei kenenkään myöskään tarvitse ujostella omaa tietämättömyyttään. Jos joku tekee tyhmyyksiä, vika on typerän hahmon, ei pelaajan. Periaatteessa jokainen hahmo on yhtä tärkeä ja voi omalta osaltaan vaikuttaa pelin tapahtumiin. Larppaaminen onkin hyvin sosiaalinen harrastus ja sen parista löytää helposti uusia ystäviä.

Eri tyylisissä peleissä käytetään erilaisia sääntöjä. Säännöillä hoidetaan asiat, joita pelaajat eivät voi tehdä oikeasti - esimerkiksi supersankaripelissä lihaskimpun pelaaja ei tietenkään yritä oikeasti lyödä lukittua ovea päreiksi. Sen sijaan säännöissä kerrotaan, mitä milläkin supervoimilla voi tehdä, ja hahmon kykyjä käytetään "leikisti", yhteisten sääntöjen pohjalta. Sääntöjä tärkeämpää on kuitenkin eläytyminen omaan hahmoon. Tärkeintä on, että pelaaja toimii kuten hänen hahmonsa toimisi ja käyttää maalaisjärkeään.

Peleissä luotetaan osallistujien rehellisyyteen. Pelaajien perässä ei kulje tuomaria valvomassa, toimivatko kaikki nyt varmasti sääntöjen mukaan. Sääntöjen kiertämisestä ei ole kuitenkaan koskaan tullut ongelmaa, sillä epärehellinen käytös vain pilaisi huijarin pelitunnelman muistuttamalla, että kyse todellakin on vain pelistä. Muutenkin vilppi on tarpeetonta - tarkoitushan ei ole päihittää muita pelaajia vaan pitää hauskaa.

Säännöissä painotetaan turvallisuutta. Vaikka pelissä tapahtuisikin taisteluja, ne hoidetaan pelisääntöjen avulla niin, ettei todellista loukkaantumisen vaaraa ole. Yleisimmin käytetyt aseet ovat "boffereita", muoviputken ympärille solumuovista ja ilmastointiteipistä rakennettuja takuuturvallasia pehmomiekkoja, joilla vastustajaa ei pysty satuttamaan edes yrittämällä.

Nykyisin larppaajien keski-ikä lienee n. 18 vuotta, mutta harrastuksen suosion kasvaessa mukaan liittyy yhä enemmän nuorempia pelaajia. Nuorimmat pelaajat ovat n. 10-vuotiaita, vanhimmat yli kolmekymppisiä. Vielä jokin aika sitten pelaajista oli tyttöjä noin kolmannes, mutta nykyisin yksi- ja kaksilahkeisten puntit ovat suurinpiirtein tasan.

Tyypillinen peli järjestetään viikonloppuna johonkin aiheeseen sopivassa ympäristössä. Pienimmissä peleissä on kymmenkunta pelaajaa (juonikuviota voi olla vaikea saada toimimaan pienemmällä porukalla), mutta tavallisin osallistujamäärä alkaa nykyään olla 50 - 100 henkeä. Useimmat pelit kestävät n. 8 tuntia, mutta suuret pelit tapaavat olla koko viikonlopun mittaisia.

Miten pääsee mukaan?

Larppaamiseen tutustuminen on paras aloittaa osallistumalla johonkin kiinnostavalta vaikuttavaan peliin. Tällä hetkellä Suomessa toimii yli 30 larppiporukkaa, jotka järjestävät pelejä joka puolella Suomea. Näiden kattojärjestönä toimii Suomen live-roolipelaajat ry. (lyhentyy hygieenisesti muotoon SuoLi), joka välittää tietoa live-roolipelaamisesta ja julkaisee alan uutisia Larppaaja-lehdessä. Larppaaja kertoo myös peliporukoista ja sisältää tulevista peleistä kertovan LARP-kalenterin.

Peleihin osallistuminen ei vaadi ihmeitä. Kyse ei ole välineurheilusta, joten on turha murehtia jos vaatekaapin perältä ei satukaan löytymään aitoa ritarin sotisopaa. Sopivaa puvustusta löytää usein kirpputoreilta ja yksinkertainen perusvaate on helppo tehdä itsekin vaikka vanhasta lakanasta värjäämällä. Myös pelinjärjestäjältä voi kysyä vinkkejä sopivasta asusta. Rekvisiittaa paljon tärkeämpää on kuitenkin innostus ja halu eläytyä.

Usein käy niin, että muutamaan peliin osallistuttuaan uudet harrastajat saavat sen verran vakavan larppikärpäsen pureman, että he alkavat suunnitella oman pelinsä järjestämistä omalla porukalla. Tällöin pyörä on pyörähtänyt ympäri: on aika kutsua uudet ystävät vierailemaan itse suunnitellussa maailmassa.

E.L.F. Vesala

Artikkeli on hieman lyhennetty versio aiemmin Suomen 4H-liiton Nuorten sarka -jäsenlehdessä ilmestyneestä jutusta.