|
|
|||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
BofferiohjeetMikko Lahden ohjeet turvallisten pehmoaseiden valmistukseen. Monissa larpeissa esiintyy hahmoina taistelijoita, jotka haluavat mitellä taitojaan pelin aikana. Taistelu on kuitenkin vaarallista touhua, jossa on suuri loukkaantumisen vaara. Larppaajat ovat kehittäneet useita tapoja saada LARP-taistelu riittävän turvalliseksi. Yksi erityisesti fantasiamaailmoihin sijoittuvissa peleissä suosittu tapa on tehdä aseista niin pehmeitä, etteivät ne aiheuta vakavia vammoja. Pehmeitä aseita on käytössä kahta tyyppiä: bofferiaseita ja lateksiaseita. Molemmissa pehmusteena on yleensä solumuovi. Bofferiaseissa runko on yleensä muoviputkea ja solumuovi päällystetään ilmastointiteipillä. Bofferiaseet ovat muodoltaan paksuja ja pyöreähköjä. Lateksiaseissa runko voi olla mitä materiaalia tahansa ja se on usein litteähkö. Solumuovi päällystetään usealla kerroksella nestemäistä lateksia, joka kuivuessaan muodostaa sitkeän pinnan. Lateksiaseet ovat bofferiaseita ohuempia ja muistuttavat enemmän oikeita esikuviaan. Bofferiaseet ovat aina omatekoisia, lateksiaseita voi ostaa myös valmiina. Tämä artikkeli kertoo vain bofferiaseiden valmistuksesta. Pehmustettujen nuolien tekemistä en käsittele, sillä siitä on saatavilla asiantuntevampia artikkeleita. TurvallisuusKoska pehmoaseen koko idea on siinä, että sitä voi käyttää aiheuttamatta vastustajalle vahinkoa, täytyy aseen turvallisuutta koskeviin seikkoihin kiinnittää suurta huomiota. Tärkeimmät turvallisuustekijät ovat seuraavat:
TarvikkeetAseen runkona käytetään yleensä onttoa, PVC:stä valmistettua jäykkää viemäriputkea, jota saa muovi- ja LVI-tuotemyymälöistä. Se on yleensä harmaata ja sitä on saatavana useaa eri kokoa. Myös jäykkyys vaihtelee hieman valmistajan mukaan. Pitempiin aseisiin kannattaa käyttää jäykempää putkea kuin lyhyempiin. Sopiva putken koko määräytyy aseen koon ja mallin mukaan (tavalisimmin käytetty putki on halkaisijaltaan 32 mm). PVC-putkea myydään yleensä kahden metrin pätkissä, mutta lyhyempiäkin kappaleita voi saada. Miekkaan tehtävän väistimen runko kannattaa tehdä polyeteeni- eli PEM-putkesta. Se on yleensä mustaa, kaarevaa putkea jota myydään metritavarana samoissa paikoissa kuin PVC-putkeakin. Sopiva halkaisija on 20 - 30 mm. Kaikissa miekoissa väistin ei ole välttämätön: esimerkiksi japanilaisen katanan kaltaiseen miekkaan väistimen voi tehdä pienestä muovilevystä. Rungon pehmustamiseen käytetään eristeeksi tarkoitettua, yleensä harmaata solumuoviputkea. Myös sitä myyvät muovi- ja LVI-myymälät. Sen sisähalkaisijan on syytä olla hieman pienempi kuin runkoputken ulkohalkaisijan, jotta se istuu tiukasti ja hölskymättä rungon päällä. Esimerkiksi 32 mm runkoputkelle sopii hyvin sisähalkaisijaltaan 28 mm solumuoviputki. Solumuovipatjaa ei pidä käyttää, sillä taivutettuna sen pinta tulee liian kovaksi. Lyömäkohtiin tarvittava toinen solumuovikerros kannattaa tehdä hieman suuremmasta solumuoviputkesta, jonka halkaisija on esimerkiksi 42 mm. Tällöin kumpaankin terään riittää pitkittäin halkaistu neljännes putkesta. Huomaa, että solumuovi on eri asia kuin vaahtomuovi, joka on huomattavasti pehmeämpää. Sitä ei myöskään pidä sekoittaa solukumiin, joka on aivan liian kovaa pehmoaseisiin. Solumuoviputken laatu vaihtelee hieman myyntipaikan mukaan. Parasta on mahdollisimman kimmoisa putki. Yleensä solumuovia myydään vain 2 m pätkissä. Rungon kaikki kärjet tulee pehmustaa vähintään 8 mm solumuovipatjasta leikatuilla levyillä. Lisäksi väistin ja ponsi pehmustetaan joko solumuoviputkella tai -patjalla. Solumuovipatjaa saa muoviliikkeistä sekä hieman kalliimmalla retkeilytarvikeliikkeistä. Tähän käyttöön kannattaa valita edullisinta laatua. Pistokärki, samoin kuin kirveiden ja nuijien kaikki lyömäosat tehdään tavallisesta vaahtomuovista, joka ei kuitenkaan saa olla niin vanhaa, että se on menettänyt kimmoisuutensa. Mitä jäykempää vaahtomuovi on, sitä parempi - kunhan siinä ei ole kovia kohtia. Vaahtomuovia saa edullisesti muoviliikkeistä jäännöspaloina. Aseen osat kiinnitetään toisiinsa edullisella pakkausteipillä. Sitä saa muovi-, rakennustarvike- ja paperiliikkeistä. Kiinnitykseen ei pidä käyttää liimaa, se sulattaa muovin ja tekee siitä hauraan. Koko ase päällystetään ilmastointiteipillä, joka tunnetaan myös LVI-, hopea-, gaffa- ja jeesusteippinä. Ilmastointiteipin tavallisin väri on hopea, mutta sitä on saatavana myös mm. mustana, ruskeana ja sinisenä (joskin kaksin- tai kolminkertaiseen hintaan). Sen laatu vaihtelee huomattavasti valmistajan mukaan. Pehmoaseisiin sopii parhaiten mahdollisimman sitkeä teippi, joka ei kuitenkaan saa olla liian jäykkää tai paksua. Kirjoittaja on havainnut sopiviksi ainakin merkit Anchor, Sellotape ja Shurtape. Tyylikkäin ja kädelle mukavin kahvan päällyste on leveä nahkanauha. Myös kangasteippi soveltuu, mutta joistakin laaduista (esimerkiksi jääkiekkomailojen teipeistä) irtoaa helposti liimaa ja väriä käsiin. Tarvittavan materiaalin määrä riippuu aseen pituudesta ja mallista. Oheisessa taulukossa on arvioita erilaisten asetyyppien vaatimista materiaalimääristä.
Taulukko: Eri aseisiin tarvittavat materiaalimäärät. Materiaalien hinnat eivät sisällä kahvanpäällysteen (esim. nahka) hintaa. Taulukossa mainittujen tarvikkeiden lisäksi kaikkiin asetyyppeihin tarvitaan n. 10x10 cm pala solumuovista retkipatjaa ja riittävästi teippejä. Esimerkiksi miekkaan kuluu tavalliseti muutama metri pakkausteippiä ja noin seitsemän kertaa aseen pituuden verran ilmastointiteippiä. Jälkimmäisenä mainittu runkopehmusteen pala käytetään väistimen ja ponnen pehmustukseen ja jälkimmäinen vaahtomuovin pala pitkien aseiden ponnen pehmustukseen. Terien kohdalle tulevasta ulkopehmusteputkesta käytetään pitkittäin halkaistu puolikas, joten mainittu pituus riittää kahteen aseeseen. Pistotikarissa ulkopehmuste ei ole pakollinen eikä sellaiseen aina tehdä väistintä. Äpärämiekalla (bastard sword) tarkoitetaan ns. puolentoista käden asetta, jota voi käyttää sekä yhdellä että kahdella kädellä. TyövälineetPVC- ja PEM-muoviputkien katkaisuun soveltuu parhaiten tavallinen rautasaha. Putkien päiden pyöristykseen ja PEM-putken halkaisuun käy tavallinen veistopuukko. Muoviputket ovat hyvin liukkaita, joten varo, ettei puukko luiskahda sormiin. Saksia tarvitaan vaahtomuovin leikkaamiseen. Teipit katkeavat repimälläkin, mutta siistimmän reunan saa aikaan puukolla tai saksilla. Solumuoviputken halkaisu onnistuu parhaiten askarteluveitsellä. Teipin kulmien leikkaus ja muotoilu tehdään joko saksilla tai askarteluveitsellä. Väistinputkeen tehdyn viillon avaamiseen voi käyttää mitä tahansa tylsää esinettä, kuten puukon tuppea tai pihtejä. Bofferimiekan valmistaminenTarvittavat materiaalimäärät määräytyvät miekan pituuden mukaan. Oheisessa taulukossa on annettu muutamia esimerkkejä eri pituisten miekkojen vaatimista materiaalimääristä. 1. Sahaa runkoputki sopivan mittaiseksi (ks. osa 1) ja tasoita puukolla sen päät ja pyöristä päiden reunat. Runko on alle 150 cm aseissa noin 15 cm ja pidemmissä 30 cm valmista asetta lyhyempi. 2. Sahaa väistinputkesta 25-35 cm pituinen pätkä sen mukaan, miten pitkän väistimen haluat. Tee puukolla väistinputken puoliväliin kaksi putken pituussuuntaista n. 7-10 cm pitkää viiltoa putken vastakkaisille puolille niin, että runkoputki voidaan ujuttaa väistinputken läpi. Viiltojen tekeminen ei ole aivan helppoa, koska väistinputki on melko paksua materiaalia. Ole siis varovainen, ettei puukko luiskahda sormiisi. Kirjoittaja on käyttänyt seuraavaa menetelmää:
3. Pehmennä viiltojen ympäristö vääntelemällä väistinputkea edestakaisin, mutta varo katkaisemasta sitä. Viillot saattavat vääntyä tällöin tiukasti kiinni, niiden avaamiseen voi käyttää apuna jotakin kiilamaista tylppää esinettä, kuten puukon tuppea. Väännä toista viiltoa auki niin paljon, että saat rungon juuri ja juuri pujotettua sen läpi. Tämä voi vaatia hieman ähellystä ja runko on hyvä tukea toisesta päästän lattiaa vasten. Väännä sen jälkeen väistinputkea toiseen suuntaan ja pujota väistinputki kokonaan runkoputken ympärille. Kannattaa katsoa etukäteen kumpaan suuntaan haluaa väistimen kaartuvan, terään vai kahvaan päin. 4. Aseta väistin oikealle korkeudelle. Yksikätisessä miekassa riittää oman kämmenen leveys, äpärässä ja kaksikätisessä kannattaa jättää mahdollisimman pitkä kahva (enintään 35 cm rististä ponteen) vipuvarren aikaansaamiseksi. Huomioi kahvan pituudessa kahvan nupin eli ponnen ("pommelin") pehmusteen vaatima tila. Teippaa väistinputki tukevasti kiinni pakkausteipillä joka suunnalta vetäen teippiä vuoroin väistinputken ja rungon ympäri. Jos väistin tuntuu joustavan liikaa, sille voi tehdä väistinputken paloista tuet tai tunkea halkaistua västinputkea väistimen sisään. 5. Peitä kaikki putkien päät ensin pakkaus- ja sitten hopeateipillä. Leikkaa solumuovilevystä kunkin putken pään ulkoreunan kokoinen ympyrä ja teippaa ne hopeateipillä putkien päihin. Lyömäkärkiin ja yli 150 cm aseen ponteen tarvitset kolme päällekkäistä asteittain kapenevaa levyä kukin erikseen teipattuna (ks. kuva), väistimiin ja pienen aseen ponteen riittää yksi levy. 6. Katkaise runkopehmuste vähintään 3 cm pitemmäksi kuin terän pituus väistimestä putken pehmustelevyjen kärkeen. Pujota pehmusteputki aseen teräosan päälle väistimeen asti. Koska pehmuste on tiukka, tämä vaihe on hidasta junnaamista ja vaatii aikaa ja sitkeyttä. Älä väännä pehmusteputkea niin kovaa, että se halkeaa. Katkaise pehmuste niin, että kärkeen jää noin 3 cm tyhjää solumuoviputkea rungon pään pehmusteiden jälkeen. 7. Leikkaa kaksi noin sentin syvyistä ja levyistä kolmion muotoista lovea runkopehmusteen kärjen vastakkaisille puolille miekan lappeiden keskelle (ks. kuva), jotta kärki joustaa hyvin lyötäessä. 8. Leikkaa ulkopehmusteputki pitkittäin halki, halkaise toinen puolisko vielä uudestaan ja aseta näin saadut neljännessuikaleet runkopehmusteen päälle terien kohdalle. Teippaa suikaleet pakkausteipillä väistimen vierestä kiinni runkopehmusteeseen. Leikkaa suikaleiden kärjet poikki sentin runkopehmustetta pitemmältä (ks. kuva), teippaa yläpäät kinni rungon pään kohdalta ja tarvittaessa myös rungon keskivaiheilta. 9. Muotoile vaahtomuovipala aseen kärjeksi. Enintään 150 cm miekoissa vaahtomuovikärjen on yletyttävä vähintään 5 cm pitemmälle kuin solumuovin, yli 150 cm miekoissä vähintään 15 cm pitemmälle. Kärjessä (edes vaahtomuovissa) ei saa olla teräviä kulmia, jotka mahtuvat otsa- ja poskiluun välistä silmään! Tee siis miekan kärjestä huolellisesti pyöristetty. Muotoile kärki niin että se sopii runkopehmusteen pään päälle ulkopehmusteiden kärkien alle (ks. kuva). Kiinnitä vaahtomuovi hopeateippipaloilla runkopehmusteeseen (pakkausteippi ei tartu vaahtomuoviin). 10. Päällystä terä pehmeällä, suojaavalla ilmastointoteipillä pitkin vedoin väistimistä suoraan kärkeen, kevyesti kärjen yli ja takaisin terän toista puolta. Teippi on vedettävä kärjen yli niin kevyesti, ettei vaahtomuovi painu lainkaan kasaan. Paina teippi kiinni solumuoviin niin että pinnasta tulee tasainen ja sileä. Kolme edestakaista vetoa vieretysten on yleensä riittävä määrä: ensin lappeet kahdella vedolla ristiin kärjen yli ja viimeisenä terät suoraan kärjen yli. Älä koskaan jätä teipin päitä aseen kärkeen. Leikkaa myös teipin laskokset auki ja taittele ne erityisesti aseen kärjestä, ettei niistäkään jää teräviä kärkiä tai kovia ryppyjä. Teippiä ei saisi tulla minnekään kolmea kerrosta enempää, muutoin pinnasta tulee liian jäykkä. 11. Pehmusta väistimet solumuovikerroksella (joko putkea tai levyä) ja päällystä hopeateipillä. Tee solumuovipallo tai -kuppi pehmustavaksi nupiksi eli ponneksi kahvan päähän. Yli 150 cm miekkaan tee ponsi kuten lyhyeen miekkaan kärki. 12. Jos ase kaipaa lisäpainoa, se on hyvä asettaa tässä vaiheessa. Jos sijoitat painon kahvan sisään, poista putken pään suojalevy väliaikaisesti, mutta muista laittaa se lopuksi takaisin paikalleen. Toimivaksi havaittuja painon sijoitustapoja on useita:
13. Joka tapauksessa paino on kiinnitettävä runkoputken ulkopintaan tukevasti reilulla teippauksella. Muista aina kokeilla, ettei paino lähde kovallakaan ravistelulla irti. 14. Kahva kannattaa päällystää sopivan levyisellä nahkanauhalla, joka leikataan päistään vinoksi, kastellaan ja kierretään venyttäen kahvan ympärille sekä liimataan kiinni päästään. Vähemmän tyylikäs, mutta helppotekoisempi kahvanpäällyte on sopivan värinen kangasteippi, jota vain kierretään kahvan ympäri. 15. Anna ilmastointiteipin kuivua vuorokauden verran ennen kuin kokeilet asetta, muutoin teppiin lyötäessä tulevat taitokset tarttuvat kiinni ja jättävät aseen ruman näköiseksi. Tämän jälkeen kannattaa vielä tehdä paksulla neulalla reikiä teippiin muutaman sentin välein vaahtomuoviosien kohdalle. Reiät helpottavat ilman pääsyä vaahtomuovista pois ja takaisin, jolloin vaahtomuovi palautuu nopeammin oikeaan muotoonsa. 16. Uutuuttaan jäykkä solumuovi pehmenee käytössä. Tee aina viimeinen testi: lyö itseäsi muutaman kerran uudella aseellasi. Jos et sen jälkeen uskalla itse taistella tekemääsi miekkaa vastaan pienemmällä aseella, pura aikaansaannoksesi ja aloita uudelleen alusta. Muiden lyömäaseiden rakentaminenTikari (siis lyönti-, ei heittotikari) tehdään aivan kuin pieni miekka, mutta kaksinkertainen pehmustus terässä ei ole välttämätön, jos tikarin pituus on alle 50 cm.Muut lyömäaseet (kuten kirveet ja nuijat) tehdään suunnilleen samoin kuin miekat. Joitakin eroja kuitenkin on:
HeittoaseetHeittoaseet tehdään muutoin samoin kuin vastaavat käsiaseet, mutta ne tehdään mahdollisimman keveistä materiaaleista ja pehmustetaan huolellisesti joka puolelta, myös kahvasta. Heittoaseet tehdään yleensä huomattavasti pienemmiksi kuin käsiaseet, jotta niistä saadaan riittävän keveitä. Esimerkiksi heittotikareista kannattaa tehdä pieniä, vain 15 - 20 cm mittaisia. PistoaseetPistoaseiden (kuten keihäiden) valmistus eroaa miekan tekemisestä seuraavasti:
KetjukuulaKetjukuula on erikoinen keskiaikainen lyömäase, jossa varren päässä on ketju ja ketjun päässä raskas metallipallo, joka on joskus piikitetty. Pehmoversio tehdään seuraavasti:
KilpiTee kilven runko 5 - 7 mm paksusta vanerista (tai muusta tukevasta materiaalista, kuten muovi- tai kuitulevystä). Pyöristä levyn kulmat ja reunat. Kiinnitä reunan päälle halkaistu kumiletku (esim. tavallista puutarhaletkua), kiinnitykseen voi käyttää joko teippiä tai levyyn poratuista rieistä pujotettuja muovisia nippusiteitä. Kumiletkun päälle teipataan halkaistua solumuoviputkea. Tee kädensijat ovenkahvasta ja tukevasta nahkahihnasta ja kiinnitä ne tukevasti runkoon ruuveilla. Päällystä kilven etupuoli solumuovilevyllä ja koristele se joko maalaamalla tai kankaalla. Peitä lopuksi ilmastointiteipillä kaikki solumuoviosat, joita et haluta näkyviin kuten. Mikko Lahti Tämän tekstin alkuperäinen versio on julkaistu osoitteessa http://korpit.roolipeli.net/boffer.html. Roolipeli.netin teknisten ongelmien vuoksi ohje on kopioitu talteen myös LARP.fi:hin. Tästä versiosta puuttuvat vielä toistaiseksi alkuperäisartikkelin kuvat ja kuvatekstit. Alkuperäistekstiä vaivannut miekan valmistusvaiheiden numerointivirhe on korjattu. |
Käyttäjätiedot
Bofferiohjeet
Katso myös:
Google-haku |
||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
|
|
|||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||