|
|
|
Peikot Glorian lavallaNeonhämärän maailma on kaikille tuttu Suomi vuonna 2009 - pienin lisäyksin. Yksi lisäyksistä ovat peikot, syrjitty vähemmistö. Sysikuu-yhtye, jossa soittaa neljä peikkoa, on päässyt pinnalle musiikkipiireissä ja esiintynyt kesän aikana ahkerasti ympäri Suomea. Glorian keikka Black Twigin kanssa on kesäkauden lopetus, paluu kotikaupunkiin. Todellisuus ja larppaaminen sekoittuu yhteen, kun peikkoyhtye Sysikuu esiintyy Kulttuuriareena Gloriassa Helsingissä lauantaina 19.9. Keikka on osa Neonhämärä-liveroolipelisarjan neljättä osaa. Tapahtuma on avoin kaikille musiikista ja/tai larppaamisesta kiinnostuneille täysi-ikäisille. Keikalla esiintyy myös toinen yhtye, Black Twig, joka ei ole lainkaan mukana pelissä. Yleisönkään ei tarvitse olla. Tapahtuman voi kokea joko musakeikkana tai liveroolipelinä. Kaksi todellisuutta voi sekoittua kummankaan häiritsemättä toistaan.
Re: Peikot Glorian lavallaKeikalle ovat lämpimästi tervetulleita kaikki täysi-ikäiset larppaajat ja ei-larppaajat! Tule tekemään kanssamme hieno peli. Toivottavasti nähdään Gloriassa!
|
Käyttäjätiedot
Ajatuksia larppaamisesta
Uutta kalenterissa
Google-haku |
|
|
|