|
|
|
Ropecon evakkoon JyväskyläänHelsingistä Espooseen 1998 siirtynyt Ropecon jatkaa matkaansa. Dipolin kohdatessa vihdoin putkiremontin (roolipelaajat tietävät toki kyseessä olevan oikeasti Dipolin alla asuvasta chtulhusta...) tapahtuma on parhaansa mukaan pyrkinyt löytämään korvaavia tiloja pk-seudulta. Finlandiatalon, Messukeskuksen, Hartwall Areenan ja Paasitornin osoittauduttua liian kalliiksi tai pieniksi on aika siirtyä vuodeksi 2008 pois pääkaupunkiseudulta. Ropecon 2008:n pääjärjestäjä Emilia Hjelm toteaa Jyväskylän avaavan lukuisia vaihtoehtoja ohjelman laajentamiseksi paikallisen yhteistyökumppanin, Maahinkainen ry:n kanssa. Mahdollisesti hyvin onnistunut tapahtuma voisi tehdä Ropeconista kiertotapahtuman eri maakuntiin. Myös Oulu on ilmaissut alustavan kiinnostuksensa tapahtuman järjestämiseen tulevaisuudessa, mikäli sopivia tiloja löytyy. Pääjärjestäjä Hjelm muistuttaakin hämmentyneitä pääkaupunkiseutulaisia elämän muuttuvuudesta ja maaseutumatkailun avartavuudesta, - järjestetäänhän Raumanmeren Juhannuskin tänä vuonna Porissa. Lisätietoa aiheesta Ropeconin verkkosivuilta
Re: Ropecon evakkoon JyväskyläänTäytyy sanoa että allekirjoittanutta tämä ainakin harmittaa. Kun ei ole mitään mahdollisuuksia Jyväskylään saakka täältä Helsingistä lähteä. Taitaapi pitkästä aikaa jäädä Ropecon väliin.
Re: Ropecon evakkoon JyväskyläänLoistavia uutisia! Kiertävä tapahtuma olisi enemmän kuin tervetullut allekirjoittaneelle. Eikä PK-seudun asukkaiden tule huolestua, maakuntamatkailu avartaa.
Re: Ropecon evakkoon JyväskyläänEttei kuitenkin olisi aprillia? *toiveikas ilme*
Re: Ropecon evakkoon JyväskyläänEi se nyt niin vaikeaa ole tulle Jyväskylään RopeConiin. Tähän asti Jyväskylästä (ja ainakin Joensuusta) on väki tullut RopeConiin tilausajobusseille, niin kyllä ne bussit kulkee toiseenkin suuntaan. Kunhan helsinkiläiset vaan jaksavat raahautua tänne Keski-Suomeen asti, niin pidetään niin hurja RopeCon, että siinä jää Dipolin kokemukset toiseksi.
Re: Ropecon evakkoon JyväskyläänHauskat aprillipäivät vaan kaikille. :)
Re: Ropecon evakkoon JyväskyläänEttä sitä ihminen osaa olla tyhmä. X)
Re: Ropecon evakkoon JyväskyläänOliko tämä siis aprillia vai ei? Nyt 'Conin sivut sanovat, että tosiaan on Jyväskylässä nämä kinkerit.
Re: Ropecon evakkoon Jyväskyläänwww.ropecon.fi Eivät sano. Espoon Dipolissa edelleen. Huomaa: aprillilinkin osoite sijaitsee Larp.fi portaalin ylläpitäjän, Heidi Westerlundin, yliopiston nettisivutilassa. Toisekseen, tuskin Ropecon tosiaan ottaisi teemakseen \"Maaseudun tulevaisuus\", kuten valesivun otsikointi väittää.
Re: Ropecon evakkoon JyväskyläänTai Mike Pohjolan kunniavieraakseen. :P
|
Käyttäjätiedot
Ajatuksia larppaamisesta
Uutta kalenterissa
Google-haku |
|
|
|