larp.fi
Etusivu Larp-kalenteri Larppaaminen Larppaajalista Larp-ryhmät Postituslistat SuoLi

Unkarista pysyvät haltiakorvat

Kauneusleikkaukset kehittyvät vuodesta toiseen ja silikonirinnat alkavat olla jo niin 90-lukua, mutta kuitenkin sillä tavalla, etteivät ne ole tulossa hetkeen takaisin muotiin. Aikaansa seuraavana mediana Larp.fi haluaakin esitellä viimeisimmän villityksen, mm. Unkarissa ja Yhdysvalloissa toteutettavan korviensuipennusleikkauksen.

Vaikka sivusto keskittyy hehkuttamaan erityisesti uusien korvien ääniherkkyyttä, larppaajan silmissä kyseessä on luonnollisesti kestoproppi joka takaa haltiahahmon pelissä kuin pelissä. Vaikkei larp.fi missään nimessä vakavissaan kenellekään mokomaa suosittele, katsomme silti velvollisuudeksemme kertoa myös hölmöistä ulkomaanilmiöistä, jotka harrastuksen kenttään kytkeytyy.

20.3.2008: Heidi Westerlund

Re: Unkarista pysyvät haltiakorvat

Google väittää, että kyseessä olisi erittäin onnistunut jäynä, vedoten mm. siihen, ettei "Faun-Club" hakusanalla löydy internetistä osumia muualle kuin mainitulle sivustolle sekä tarkkasilmäisten huomautukset kuvattujen henkilöiden hiusten tarkasta asennosta ja kaartuilusta.

Aika mainio pila, silti. Ja kuka väittää, ettei tullut vedettyä korvannnipukkaa vähän tiukemmaksi havannoidakseen, tuoko suippous oikeasti jotain eroa kuulemiseen vai ei? ;)

21.3.2008: Jenni Henriika Häkkinen


Lähetä kommentti

Pyri kirjoittamaan asiallisesti ja informatiivisesti. Sivustolla vallitsee mielipiteenvapaus, mutta puutumme loukkaavaan tai alatyyliseen kirjoitteluun tarpeen vaatiessa.



30.7.2010: Anonyymi larppaaja

Käyttäjätiedot
Kirjaudu sisään
Rekisteröidy

Ajatuksia larppaamisesta
Ajatuksia: arkisto
Ajatuksia: lähetä uusi

Uutta kalenterissa
Larp-kalenteri

Google-haku


21.3.2008: Heiccu Sivun alkuun Tulosta tämä sivu Käyttöohjeet Käyttöehdot ja yhteystiedot