|
|
|
SuoLille ei vielä hallitusta vuodelle 2008.Suomen live-roolipelaajien syyskokous käytiin eilen Tampereella. Hallitukseen halukkaita oli ensimmäistä kertaa SuoLin historiassa vähemmän, kuin mitä yhdistyksen säännöt vaativat. Tästä syystä paitsi hallituksen valitseminen, myös ensi vuoden jäsenmaksun, talousarvion ja toimintasuunnitelman hyväksyminen jätettiin suosiolla ensi vuoden tammikuulle, ylimääräiseen vuosikokoukseen joka järjestetään Helsingissä. Mikäli halukkaita hallituisia ei tähän mennessäkään löydy riittämiin, SuoLi selvittää ennalta mahdollisuuksia toimintojensa sulauttamista Ropecon ry:n toimintaan, jotta asia voidaan käsitellä ensimmäisen kerran samassa kokouksessa. Yhdistyksen sääntöjen mukaan mokomasta nimittäin päättää yhdistyksen kokous kahdessa peräkkäisessä kokouksessa, joiden välillä on oltava vähintään yksi kuukausi, ja joissa kannatuksen on oltava 3/4 annetuista äänistä. Ylimääräiseen vuosikokoukseen asti SuoLin asioita hoitaa vuoden 2007 hallitus.
Re: SuoLille ei vielä hallitusta vuodelle 2008.Vaihtoehtoja: A) uusi hallitus, toiminta jatkuisi samankaltaisena (larp.fi, julkaisut, peliavustukset) tai muuttuisi nykyisestään johonkin suuntaan. B) SuoLi lakkautetaan ja toiminta periytyisi Ropecon ry:lle tai uudelle larppiyhdistysten liitolle
Re: SuoLille ei vielä hallitusta vuodelle 2008.Oma käsitykseni on se, että SuoLi on menettänyt uskottavuutensa "massojen" silmissä. Jos valtakunnalliseen yhdistykseen ei saada edes hallitusta, niin voi tehdä jotain päätöksiä siitä, onko kellään enää uskoa yhdistykseen. Eiköhän olisi aika päästää kituva eläin kärsimyksistään. Tällä hetkellä SuoLi ei kykene siihen tehtävään, minkä se on itselleen asettanut. Osan toiminnoista (ehkä tärkeimpänä larp.fi) voisi toki sulauttaa ropecon ry:lle. SuoLin kuolema ei tarkoita välttämättä sitä, että idea valtakunnallisesta larp-yhdistyksestä olisi kuolleena syntynyt ja tuomittu. SuoLillakin oli hetkensä, ne vain olivat vuosia sitten. Nyt SuoLin mainitseminen herättää hilpeitä naurunpyrskähdyksiä larpeissa. Lukuisat epäonnistumiset ja liian vahva profiloituminen pääkaupunkiseudulle koituivat yhdistyksen kohtaloksi. Jos jonkinlaista vastaavaa toimintaa halutaan jatkossa ylläpitää, olisi hyvä vaihtoehto saada uusi nimi, jolla ei ole edellisten epäonnistumisien raskasta taakkaa. Myös toiminnan konkreettisia muotoja, paikallistoimintaa ja omia resursseja tulisi tarkkaan miettiä. Tuli aika rankkaa tekstiä, varmasti ainakin niille, jotka yhdistyksen puolesta ovat paljon antaneet. Totuus on kuitenkin kipeä ja joskus on jonkun se sanottava.
Re: SuoLille ei vielä hallitusta vuodelle 2008."Nyt SuoLin mainitseminen herättää hilpeitä naurunpyrskähdyksiä larpeissa." Minä en noin huonoa arviota SuoLista antaisi, enkä tunne ketään, joka noin suhtautuisi. Minua enemmänkin surettaa nykyinen tila ja varsinkin tämä uusi tulevaisuudenkuva. Suurin ongelma nähdäkseni on viimevuodet ollut aktiivisten osaajien vähyys SuoLin riveissä. Tosiasia lienee se, että harrastuksen parissa aktiiviset toimijat ovat kovasti kiinni jo omissa projekteissaan ja mahdollisesti paikallisissa yhdistyksissä, jolloin aikaa valtakunnalliselle yhdistykselle ei enää riitä. Lisäksi aiempien kokeilijoiden epäonnistumiset SuoLin johdossa eivät anna kovin kannustavaa esimerkkiä muille. Kukaan ei halua olla yksi nimi epäonnistujien listassa. Näillä epäonnistujilla en tarkoita niitä harvoja henkilöitä, jotka ovat vielä viimepäiviin yrittäneet pitää yhdistystä pystyssä ja antaa yhdistykselle tehohengitystä. Alamäki alkoi jo vuosia sitten Larppaaja-lehden hyytymisen myötä.
Re: SuoLille ei vielä hallitusta vuodelle 2008.Larppaajan alastulo oli oire, ei vaiva. Ongelmat alkoivat kun Suolista tuli liian iso - liian iso johdettavaksi, liian iso hallittavaksi niin kuin sitä oli ajateltu ja ajatellaan. Suoli aloitti huomattavasti pienemmässä piirissä kuin nyt on olemassa, jolloin jos ei sattunut tuntemaan jotakuta joka oli yhteydessä tässä "tiedonpiirissä" (sisäpiirijutut voi tästä unohtaa), tunsi jonkun joka tunsi. Nyt tuo yhteys ja ykseys on kadonnut jo aikaa sitten. Ajatukset eivät kulje ja ole yhteydessä kumpaankaan suuntaan, linja poikki ryhmistä toiseen. Oire on myös että, vaikka yksittäisiä projekteja onkin ollut, Suoli on pysynyt vanhoissa tutuissa asemissaan ja kuin linnoittautunut niihin, kun kasvaminen ja suuremmat liikkeet olisivat olleet tarpeen. Oire on että kun aikanaan Suoli oli sähköisessä yhteydenpidossa, verkottumisessa ja etätyössä ajan edelläkävijä 10-15 vuotta sitten, nykyään se laahaa jäljessä eikä pysty enää hallinnoimaan viestitystään yhtä tehokkaasti kuin ennen - välineet ovat samat kuin silloin, mutta massa ja tottumukset muuttuneet. Oire on että kirjanpito oli levällään eikä kukaan katsonut tarpeeksi perään. Oire on "hassu" maine, joka ei enää pitkään aikaan ole ollut ajantasalla tai käyttökelpoinen - vanha nimivitsikään ei enää naurata vaan on taakkasi. Jos saan olla niin rohkea ja ehdottaa että Suomen live-roolipelaajat ry. "kylmäbuutattaisiin". Sillä on lyhytaikaisia haittoja, mutta ne edut tulevat aikanaan. Pysäytetään sydän ja käynnistetään uudelleen. Ei lopeteta yhdistystä, mutta tyhjennetään pajatso, tehdään perusteellinen - jopa ulkopuolisten auttaman - selvitys missä mennään ja miten tähän on päädytty ja miten asioiden pitäisi olla (realismia, por favor). Tai sitten ei... t:* ps. Kuulin hyvän lausahduksen taannoin: "On helppo vastustaa jotain. Kannattaminen/puolustaminen on raskaampaa."
|
Käyttäjätiedot
Ajatuksia larppaamisesta
Uutta kalenterissa
Google-haku |
|
|
|