|
|
|
Larpinjärjestäjän käsikirjan ennakkotilaus alkanut!Pitkään odotettu Larpinjärjestäjän käsikirja ilmestyy joulukuussa. Teemu Rantasen toimittama kirja sisältää yli 160 sivua asiaa larpinkirjoittamisesta ja -järjestämisestä. 16 artikkelin synnyttämiseen on osallistunut 10 kokenutta larpinkirjoittajaa ja -järjestää ympäri Suomen. Suomen live-roolipelaajat ry:n kustantaman kirjan ennakkotilaus on alkanut. Joulukuussa ulos tulevan opuksen voivat SuoLin jäsenet tilata itselleen 15 euron kappalehintaan ja muut kahdella kympillä. Julkaisun kunniaksi jäsenet saavat kirjan ja Hyperborean tanssi-cd:n yhteishintaan 25 euroa. Ja jäsenyyshän on ilmaista. Tilausohjeet kirjalle löytyy teoksen esittelysivulta. Marraskuun aikana tilauksensa tehneiden ja maksaneiden tilaukset postitetaan heti kirjan tullessa painosta.
Re: Larpinjärjestäjän käsikirjan ennakkotilaus alkanut!En tilaa. Ei siellä kuitenkaan o mun kuvaa että pääsisin pätemään. Hö.
|
Käyttäjätiedot
Ajatuksia larppaamisesta
Uutta kalenterissa
Google-haku |
|
|
|