|
|
|
Kevätkokouksen päätöksiäSuomen live-roolipelaajat ry:n kevätkokous joutui lykkäämään vuoden 2003 tilinpäätöksen hyväksymistä ja vastuuvapauden myöntämistä tilintarkastuksen viivästymisen vuoksi. Päätös lykättiin yhdistyksen ylimääräiseen kokoukseen, joka järjestetään Helsingissä sunnuntaina 25.4. Lisätietoja ylimääräisestä kokouksesta julkaistaan lähiviikkoina virallisen kokouskutsun yhteydessä. Tehdyn sääntömuutosehdotuksen kokous hyväksyi yksimielisesti. Lisäksi kokous selvensi sääntöjen tulkintaa aiemmasta poiketen siten, että sääntöihin merkitty enintään viiden edustuksen raja kattaa myös mahdollisen edustettavan yhdistysjäsen. Uuden tulkinnan mukaan henkilö voi käyttää kokouksessa enintään kuutta ääntä, kun aiemman tulkinnan mukaan yläraja on käytännössä ollut seitsemän. Kokouksen pöytäkirja julkaistaneen parin viikon sisällä.
Re: Kevätkokouksen päätöksiäEpäselvyyden välttämiseksi kerrottakoon, ettei tilinpäätöksen viivästyminen johdu tilinpidon epäselvyyksistä, vaan tilintarkastukseen tarvittavien asiakirjojen myöhästymisestä. Otan itse kaiken vastuun asiasta ja pahoittelen tapahtunutta.
|
Käyttäjätiedot
Ajatuksia larppaamisesta
Uutta kalenterissa
Google-haku |
|
|
|