|
|
|
Ensiraportti SuoLin syyskokouksestaPikainen ensiraportti Suomen live-roolipelaajat ry:n lauantaisen syyskokouksen tuloksista. Kaikenkaikkiaan varsin rakentavassa hengessä sujuneessa kokouksessa käytti äänivaltaansa 77 yhdistyksen jäsentä. Läsnä oli 22 henkilöä. Vuoden 2004 hallitukseksi valittiin ainoana esitettynä hallituslistana seuraavat henkilöt: Jukka Zitting (pj), Emilia Hjelm, Tiia Kekkonen, Kalle Kivimaa, Teemu Rantanen, Esko Vesala, Anna Lotta Viertola ja Heidi Westerlund. Tilintarkastajiksi valittiin Panu Alku ja Joonas Iivonen, ja heidän henkilökohtaisiksi varatilintarkastajikseen Sanna Pudas ja Tero Tilus. Toimintasuunnitelmaksi hyväksyttiin nykyisen ja juuri valitun uuden hallituksen ehdotusten pohjalta kokouksen aikana laadittu kompromissiehdotus. Talousarvio hyväksyttiin pienin muutoksin uuden hallituksen esityksen pohjalta. Yhdistyksen jäsenmaksu pysyy nollassa. Lopulliset versiot julkaistaneen sähköisessä muodossa lähipäivinä. Esitettyä muutosta yhdistyksen sääntöihin ei tehty, koska Kalle Kivimaa veti takaisin valtakirjakäytäntöä koskevan sääntömuutosehdotuksensa. Ehdotus on tarkoitus tuoda tarkemman pohjakeskustelun jälkeen uudestaan käsiteltäväksi myöhemmässä yhdistyksen kokouksessa.
Re: Ensiraportti SuoLin syyskokouksestaKiitettävän nopeaa toimintaa raportoinnin suhteen. Tämän (ja muidenmahdollisesti puuttuvien edellisten kokousten) virallisia papereita odotellessa... t:*
Re: Ensiraportti SuoLin syyskokouksestaAamutähti järjesti hyvät puitteet, varsinkin kokoustilamme ovilta seurattava ilotulistus kokoustauolla oli nautittava.
Re: Ensiraportti SuoLin syyskokouksestaNukutun yön jälkeen voisin tosiaan yrittää raportoida kokouksen kulusta vähän yksityiskohtaisemmin. Pahoittelen mahdollisia virheitä, unohduksia, omia painotuksiani ja jopa värittyneitä näkemyksiäni. Muut läsnäolleet voinevat korjata ja täydentää. Valtakirjojen tarkastuksen ja Tapion avauspuheen jälkeen kokous aloitettiin varsin tarkasti aikataulussaan vähän kolmen jälkeen. Keskusteluntäyteinen kokous kesti taukoineen vajaat neljä tuntia. Ensimmäinen kiista saatiin aikaan äänestyskäytännöistä päätettäessä. Killer ehdotti hallituksen kattavaan esitykseen pientä mutta olennaista muutosta ("tasan yhtä" -> "enintään niin"). Asiasta ehdittiin jo vaatia suljettua lippuäänestystäkin, mutta lopulta yksinkertaisemmin käydyssä äänestyksessä Killerin ehdotus voitti selvästi. Äänestyskäytännöistä sen verran, että valtakirjojen tarkastuksen yhteydessä kullekin läsnäolijalle jaettiin yhtä monta äänestyslippua kuin hänellä oli käytössään ääniä. Kokouksen kaikki äänestykset tapahtuivat lopulta käsiä nostamalla siten, että annetuiksi ääniksi laskettiin yhtä monta kuin nostetussa kädessä oli äänestyslippuja. Toimi lopulta varsin hyvin. Muilta osin kokouksen järjestäytyminen sujui ongelmitta. Minut valittiin kokouksen puheenjohtajaksi ja Janne Vänttinen sihteeriksi. Esityslistan seuraavaksi kohdaksi oli varattu keskustelua yhdistyksen linjasta vuodelle 2004. Keskustelua syntyikin melko paljon, yhdessä vaiheessa päädyttiin jopa rajoittamaan puheenvuoron maksimipituudeksi kaksi minuuttia. Kaikenkaikkiaan keskustelu sujui hyvin rakentavassa hengessä ja kiistakysymyksistä löydettiin useimmissa tapauksissa kaikkia tyydyttänyt kompromissiratkaisu jopa ilman äänestyksiä. Hallitusvalintaan kohdistunut keskustelu rajoittui vaihtoehtoisten listojen puutteessa lähinnä perinteisiin kysymyksiin hallituslistan jäsenten valmiudesta ryhtyä mahdollisesti kuluttavaankin hallitustyöhön. Erikseen kysyttiin myös hallituksen tiedottajasta, johon tehtävään näillä näkymin on ryhtymässä Emilia Hjelm. Toimintasuunnitelma herätti odotusten mukaisesti eniten keskustelua. Keskustelua käytiin paitsi toimintasuunnitelmaehdotuksista yleisesti, myös yksityiskohtaisemmin erityisesti liittojärjestöitymisestä, aluetoiminnasta ja larppaajasta, sekä vähemmässä määrin muusta julkaisutoiminnasta. Toimintasuunnitelmakeskustelun aikana ei juurikaan pureuduttu tiedotus- tai verkkotoimintaan, joista käsittääkseni vallitsi laajahko yhteisymmärrys. Epävirallisesti kokouksen ulkopuolella tuli toki näistäkin aiheista vaihdettua hyviä ajatuksia. Yleisellä tasolla toimintasuunnitelmaehdotuksista keskusteltiin lähinnä kahden vastakkaisen ehdotuksen taustoista, yleislinjasta ja myöhemmin myös toimintasuunnitelman käyttötarkoituksesta. Tapion kysymyksestä perustelin omaa ehdotustamme siitä käydyllä laajalla ja avoimella keskustelulla sekä ainakin omasta mielestäni ilmeisellä melko laajalla kannatuksella verrattuna hallituksen esitykseen. Tämän jälkeen keskustelu ajautui nopeasti viime aikoina paljon pinnalla olleeseen kattojärjestökeskusteluun, jossa oli myös kahden ehdotetun toimintasuunnitelman selkein linjaero. Keskustelun myöhemmässä vaiheessa Tiia palasi toimintasuunnitelman yleiseen tarkoitukseen ja muistutti että toimintasuunnitelman kannattaisi "näyttää hyvältä" myös avustushakemuksia ajatellen. Tiia myös puolusti tiettyjä hallituksen ehdotuksen kohtia ja esitti että pyrkisimme jonkinlaiseen kompromissiehdotukseen. Juuri ennen kokoustaukoa kokouksen "keskusteluosuuden" päätteeksi Killer esitti koostamansa tällaisen yhdistelmäehdotuksen. Puolituntiseksi venyneen kokoustauon aikana viilattiin kuumeisesti Killerin ehdotuksessa avoimeksi jätettyä aluetoimintakohtaa. Kattojärjestökeskusteluun osallistui useita keskustelijoita, mutta nähdäkseni keskeisimmät puheenvuorot esittivät Tapio ja Killer. Tapio puolusti voimakkaasti yhdistyksen kehittämistä liittojärjestösuuntaan, ja Killer argumentoi että tällaisen kehityksen tulisi lähteä ruohonjuuritasolta ylhäältä annettujen mallien sijaan. Hyväksytyn toimintasuunnitelman mukaan avointa tulevaisuuskeskustelua jatketaan, mutta mitään konkreettisia muutoksia nykytilaan ei olla tekemässä. Aluetoiminnasta keskusteltiin laajahkosti ja erityisenä kysymyksenä nousi esiin larpatusavustusten kohtalo. Larpatusavustuksia puolustettiin niiden toimintaa tukevalla vaikutuksella (puolet POLY:n budjetista!) ja sillä miten niiden pohjalta saadaan hyviä raportteja SuoLin omia avustushakemuksia silmälläpitäen. Vaihtoehtoisena mallina esitettiin tarkemmin kohdennettuja projektitukia. Lopulta talousarvioon hyväksyttiin aluetoiminnan kohdalle 500 euroa "projektitukiin", joiden lopullinen muoto jäänee hallituksen päätettäväksi. Larppaajasta kysyttäessä Elf kertoi lehden uudesta ja ilmeisen innokkaasta toimitusryhmästä. Toimitusryhmä ei ole vielä tässä vaiheessa valmis yksilöimään keskuudestaan varsinaista vastaavaa päätoimittajaa, joka olisi valmis sitoutumaan tehtävään koko vuodeksi, mutta tilanne selkiytynee ensi vuoden ensimmäisen lehden julkaisun jälkeen. Tero muistutti Larppaajan itsenäisestä luonteesta, ja Tiia evästi toimituskuntaa ilmoitusmyyntiin, markkinointiin liittyvistä asioista. Kaikki vaikuttivat yleisen tyytyväisiltä Larppaajan "paluusta". Uudesta Larppaajan käsikirjasta spekuloitiin, mutta asia jätettiin kirjaamatta toimintasuunnitelmaan tai talousarvioon. Keskustelukohdan ja kokoustauon jälkeen valittiin yhdistyksen hallitus. Tapion muistutuksesta tajusin jäävätä itseni, ja varapuheenjohtajana toiminut Tero julisti hallituslistamme ainoana vaihtoehtona yksimielisesti valituksi. Lopullisesta toimintasuunnitelmasta ja talousarviosta päättämistä jouduttiin lykkäämään aivan kokouksen loppuun, jotta kokouksen aikana tekeillä ollut muotoilu aluetoimintakohdaksi saataisiin valmiiksi. Sillä välin päätettiin nollajäsenmaksusta, valittiin tilintarkastajat ja keskusteltiin sääntömuutosesityksestä. Nollajäsenmaksu hyväksyttiin yksimielisesti lyhyen keskustelun päätteeksi. Tilintarkastajien lukumäärästä (yksi vai kaksi) keskusteltiin hetken, ja lopulta päädyttiin hallituksen esityksen mukaisesti valitsemaan kaksi varsinaista tilintarkastajaa. Vaikka esitetty sääntömuutosehdotus ei sinällään kohdannut suurempaa vastustusta, rönsyili keskustelu valtakirjakäytännöistä siinä määrin että Killer päätti vetää esityksensä takaisin laajempaa taustakeskustelua varten. Asiaan palattaneen seuraavassa kevät- tai syyskokouksessa. Lopulta myös pitkään viilattu aluetoimintakohta saatiin valmiiksi, ja selkeän äänestystuloksen perusteella toimintasuunnitelman pohjaksi valittiin Killerin esittämä yhdistelmäehdotus. Ehdotukseen tehtiin vielä yksimimielisesti muutamia korjauksia yksityiskohtiin. Uuden "yhdistelmätoimintasuunnitelman" pohjaksi ei vartavasten oltu laadittu erillistä talousarvioesitystä, mutta taas selkeän äänestystuloksen pohjalta talousarviopohjaksi valittiin hallituslistamme ehdotus. Talousarvioonkin tehtiin lähinnä pieniä muutoksia joista päästiin yhteisymmärrykseen ilman sen kummempia äänestyksiä. Muutoksista olennaisin lienee Teron esittämä vakuutussumman korotus 500 euroon. Kokous päättyi vähän seitsemän jälkeen illalla.
Re: Ensiraportti SuoLin syyskokouksestaOhops, siitähän tuli pitkä... Joka tapauksessa voisin minäkin vielä erityisesti kiittää Aamutähteä erinomaisista puitteista ja järjestelyistä. Kokoustauon räjähdykset ja laskuvarjoilla viereiselle torille laskeutuneet miehet nostivat tunnelmaa kummasti!
Re: Ensiraportti SuoLin syyskokouksestaMielestäni oli hyvä, että keskustelulla ja avoimilla äänestyksillä päästiin ratkaisuihin, eikä äänestysvihkoja tarvinnut käyttää. Keräsin ne SuoLin lyijykynien kera talteen ja ne sijaitsevat nyt kotonani pahvilaatikossa odottamassa seuraavaa kokousta. Kiitos Hukalle kattavasta raportista! ...ja laskuvarjomiehethän olivat sCReW you-ryhmäläisiä.
Re: Ensiraportti SuoLin syyskokouksesta(Mitä, emmekö pääsekään ensi vuonna niittailemaan numerolappuja yhteen, sä viet Emilia tästä kaiken huvin...) Kaikkinensa oli hyvä, että paitsi että pysyimme avoimissa äänestyksissä, olivat äänestystulokset hyvin selviä, ei äänestä tai muutamasta riippuvaisia.
Re: Ensiraportti SuoLin syyskokouksestaSuomen kattojärjestön virallisessa kokouksessa läsnä 22 ja valtakirjoilla 77 tahoa? Eikä tämä kerro jotakin ns. kattojärjestön asemasta? Otetaan vaikka kuinka pieni oletus maamme larppaajien määrästä niin SuoLi edustaa siitä niin pientä osaa, että ei voi kun olla huvittunut. Paikallisellakin tasolla toimii suurempia ja ennen kaikkea jäsenistöltään aktiivisempia porukoita. Siinä riittää pohdittavaa.
Re: Ensiraportti SuoLin syyskokouksestaKymmenen prosenttia yhdistyksen jäsenmäärästä edustettuna yhdistyksen kokouksessa on aika normaali määrä, jos on kyse yhdistyksestä, jonka jäsenmäärä on kolminumeroinen. Mitä taas tulee larppaajien määrään Suomessa, perustellujen arvioiden ollessa haarukassa 2000-5000 on 800 jo ihan edustava määrä (16-40%).
Re: Ensiraportti SuoLin syyskokouksestaMiksi jatkuvasti halutaan puhua "edustamisesta" ikäänkuin SuoLi voisi säätää larppaajia sitovia lakeja? Kyse on yhdistyksestä, joka tuottaa palveluita larppaajille riippumatta siitä kuuluvatko he mihinkään puljuun. Sen lisäksi kyse on tietysti myös yhteistyöelimestä, jossa nyt ja vastakin tulevat olemaan mukana ne, joita sellainen toiminta kiinnostaa. Niiden, joita ei kiinnosta, ei tosiaan tarvitse olla mukana ja se on oikein jees. Vapaiden Larppaajien ei tarvitse pelätä, että heitä jotenkin "edustettaisiin". Enemmän kuuluisi pelätä sitä, että heitä ihan oikeasti edustaa _kansanedustaja_ Tony Halme. Jos edustamista halutaan tarkemmin ruotia, niin esimerkiksi Suomen Urheiluliitto ry:llä on jäseninä 0,58% niistä, joita he "edustavat". Silti asetelma on varmaan ihan jees monen muunkin kuin vain noiden 0,58% mielestä.
Re: Ensiraportti SuoLin syyskokouksestaTundraheimo ry toivottaa onnea ja menestystä valitulle hallitukselle! Teron kommenttiin huomauttaneen, että kyseessä onkin tästä syystä juuri Suomen Urheiluliitto ry. Eli liitto, ei henkilöjäsenyhdistys. Haluankin ilmaista tyytymättömyyteni päätökseen jättää Suolin jäsenmaksu ennalleen. Ilmeisesti pelko jäsenmäärän romahduksesta jäsenmaksun myötä oli jokaisella syyskokouksessa olleella henkilöllä. Työrauha uudelle hallitukselle! Sitä he tarvitsevat! Terveisin
Re: Ensiraportti SuoLin syyskokouksestaTuosta ei oikeastaan edes keskusteltu, sillä muita ideoita kuin 0-maksu ei kokouksessa esitetty. Paikan päälle tai valtakirjateitse kannattaa vaikuttaa sen sijaan, että jälkikäteen jossittelee. Jäsenmaksusta luovuttaessa laskettiin, että jäsenmäärän moninkertainen kasvu näyttää todellisempaa tilannetta liveroolipelaajien määrästä suomessa, mikä taas toimii vakuutena avustuksia anottaessa. Luonnollisestikaan tämä ei tapahdu ihan hetkessä, mutta tässä vaiheessa olisi täysin turhaa heittää vuosien 2002 ja 2003 jäsenmaksuttomuus hukkaan. Roomaakaan ei rakennettu päivässä, joten vasta seuraavat muutama vuotta näyttävät, oliko 0-toleranssi hyvä keksintö. Varsinkaan kun en keksi mitään syytä, miksi jäsenmaksu olisi pitänyt laittaa.
Re: Ensiraportti SuoLin syyskokouksestaEn kyllä nyt yhtään tavoittanut Henrin ajatusta. SUL on liitto siksi, että sillä on niin vähän jäseniä? (yhdistysten kautta tulevia henkilöjäseniä muuten laskin) ...vai mitä oikein tarkoitit?
Re: Ensiraportti SuoLin syyskokouksestaTarjoaahan tuo jäsenmaksuttomuus helpon tavan tehdä päätöksiä (kuten jo aiemmin todettu). Pistää isomman kaveriporukan liittymään jäseniksi ja ottaa heiltä valtakirjat. Sen jälkeen kaikki on helppoa. Poliittisella areenallahan tätä on harrastettu jo pitkään. Itse en usko, että SuoLiin tulee kovinkaan suurta osaa Suomen larppaajista ennen kuin se uudistaa imagoaan ruohonjuuritasolla. Liika oman rummun soittaminen ja kauniiden julistusten suoltaminen vie uskottavuuden siltä mistä todella on kyse. Onnea minunkin puolesta uudelle hallitukselle, mutta muistakaa mistä harrastuksessa todella on kyse. Elämme merkillisiä, mutta merkittäviä aikoja. - Aktiivi
Re: Ensiraportti SuoLin syyskokouksestaEi se nyt ihan helppoa olekaan, kun kokouksessa kuitenkin yksi henkilö voi äänestää enintään viidellä (henkilöjäseneltä saadulla) valtakirjalla. Valtaamiseen tarvitaan siis esimerkiksi nyt syyskokouksen äänimäärillä yhteensä 80 uutta jäsentä ja 14 henkilöä kokoukseen.
Re: Ensiraportti SuoLin syyskokouksestaMiettiessä tuollaisen kaappauksen riskiä kannattaa myös ottaa huomioon se, kenellä olisi intoa organisoida 80 valtakirjaa 14 henkilölle (sinänsä kyllä mahdollista) vain SuoLin kaappaamista varten? On nimittäin ainakin allekirjoittaneelle aika vaikeaa keksiä sitä, mitä vaivaan nähden suhteessa olevaa hyötyä tuollaisella tempauksella oikein saavuttaisi. Muutoin olen itse asiassa anonyymin aktiivin kanssa hyvinkin samaa mieltä SuoLin ongelmista. Itse ainakin näen SuoLin merkityksen nimenomaan ensisijaisesti harrastusta edistävänä yhdistyksenä. On syytä muistaa (monille varmasti itsestäänselvyytenäkin), ettei SuoLi ole mikään Suomen liveroolipelaamista hallitseva elin, eikä SuoLi myöskään voi tehdä mitään jäsenistöönsä kuulumattomia sitovia päätöksiä. SuoLin pitää kuitenkin mielestäni ottaa huomioon toiminnassaan aina myös yhdistykseen kuulumattomat harrastajat, ja pyrkiä edistämään harrastusta Suomessa kuitenkin vangitsematta sitä liikaa itsestään riippuvaiseksi. Pääasia ei myöskään ole jäsenmäärä (vaikka siitä hyötyä joissakin asioissa onkin), vaan toiminta. Itse en kannata näkemystä, jossa SuoLin päätarkoituksena olisi muodostua järjestöksi, joka todella käsittäisi kaikki Suomen larppaajat. Tämä ei mielestäni ole tarpeellista (eikä edes realistista) siihen nähden, että yhdistyksen tarkoituksena on "edistää live-roolipeliharrastusta ja alan yhtenäisten toimintaperiaatteiden muodostumista Suomessa. " Jos teksti on paikoitellen sekava, pahoittelen vaikeuksiani saada tätä sanottavaani järkevästi jäsenneltyä tekstiksi.
Re: Ensiraportti SuoLin syyskokouksesta*shrug* Minusta tuntuu että parasta mitä SuoLi voi imagonsa kohottamiseksi tehdä on ryhtyä avustamaan konkreettisesti pelien järjestämisessä. Käsittääkseni SuoLin proppeja on peleissä välillä vilahdellutkin. Ehkä jonain päivänä SuoLi voisi jopa koota Suomen parhaimpia kirjoittajia jonkun megapelin luomiseksi. Tässä tapauksessa liite mega viittaa laatuun, ei pelaajien määrään.
Imagosta.Minusta tuntuu, että parasta mitä suoli voi tehdä imagonsa kohottamiseksi, on pysytellä tiukasti erossa kaikesta käytännön toiminnasta. Varsinkin megalarppien järjestämisestä, ja muusta sellaisesta joka sotkee suolin osaksi jotakin projektia. Hum... Teemu, tuon sinun muistutuksesi voisi laittaa vaikka jokaiseen paikkaan, suolin nimen yhteyteen. Ja tatuoida jokaiselle otsaan joka ei osaa itse ajatella.
Re: Ensiraportti SuoLin syyskokouksestaAllekirjoitan Teemun näkemykset. Anonyymin olisi hyödyllistä sisäistää, ettei SuoLin tehtävä ole järjestää pelejä. Piste. ...ja mieluiten vaikka jonnekin navan seudulle ne tatuoinnit, että tulee sitä tekstiä enemmän tuijoteltua. ;-)
Re: Ensiraportti SuoLin syyskokouksestaSuomen live-roolipelaajat ry:n tarkoitus ei ole järjestää larppeja, vaan edistää larppaamista valtakunnallisesti. Tätä tarkoitusta ajavat mm. seuraavat tehtävät: -tuoda suomalaisia larppauttajia ja larppaajia yhteen, auttaa yhteistyön syntymisessä, kehittämisessä ja ylläpitämisessä (ns. aluetoiminta) SuoLi ei ole mikään yhtenäinen yksikkö, josta vois järkevä ihminen ajatella että "SuoLi ajattelee sitä" tai "ku Suoli on semmonen". SuoLi on yhistys, jonka jäseniä on ne larppaajat, joiden mielestä larppaamisen edistäminen on tarpeen ja jonka aktiiveina on ne, joilla on aikaa larppaamisen edistämiseen valtakunnallisella tasolla edes sen verran että tulevat syyskokoukseen tai ottavat suoli-nakkeja. Jokainen SuoLi-aktiivi päättää omista lähtökohdistaan sen, mitä hommaa ja millaisia tavoitteita SuoLissa itselleen ottaa. SuoLin kulloinenkin painopiste määräytyy kulloistenkin aktiivien ja syyskokousedustajien mukaan. Vuoden 2004 pääpainopisteet ovat tiedotus-, verkko ja aluetoiminnassa. Valtakunnallisella ja maakunnallisella tasolla larppaamisen ja larppauttamisen edistämisessä ja tukemisessa hommaa kyllä löytyy, jos tekeminen kiinnostaa ni tervetuloa vaikkapa aktiivi-listalle (kt. yläpalkista postituslistat).
Re: Ensiraportti SuoLin syyskokouksestaLisäyksenä äskeiseen: SuoLin jäsenen ei tarvitse ku kannattaa larppaamisen edistämistä Suomessa ja tietää SuoLin pyrkivän edistämään suomalaista larppaamista niillä voimavaroilla, joita sillä nyt on. Mitä suurempi osa suomalaisista larppaajista kuuluu SuoLiin, sitä enemmän varoja yhteiskunta osoittaa SuoLille, joten jokainen jäsen antaa välillisesti SuoLille lisää mahdollisuuksia toteuttaa tarkoitustaan. Jäseneksi liittyminen on helppoa ja ilmaista: http://www.larp.fi/wiki/SuoLinjasenyys/ Mitä enemmän aktiiveja Suolilla on, sitä useampia asioita larppaamisen edistämiseksi voidaan toteuttaa. Se mitä ja millainen SuoLi on, riippuu täysin jäsenistä ja aktiiveista. Usein kuulee mainittavan että ruohonjuuritason larppaajilla on SuoLista negatiivinen kuva. Voisiko joku tarkentaa ja perustella? Millainen kuva on ruohonjuuritasolla nyt ja millainen sen pitäisi olla, jotta liittyminen kiinnostaisi?
Re: Ensiraportti SuoLin syyskokouksesta"tuoda suomalaisia larppauttajia ja larppaajia yhteen, auttaa yhteistyön syntymisessä, kehittämisessä ja ylläpitämisessä (ns. aluetoiminta)" Toi tehdä jotakin suomalaisille larppaajille, on aika agressiivinen ilmaisu. Tehdä jotakin, jota suomalaiset larppaajat voivat _halutessaan_ käyttää, on paljon epätungettelevammin sanottu, vaikka olisikin sama asia.
Re: Ensiraportti SuoLin syyskokouksestaHmh, sinällään voitaneen kysyä mitä konkreettista hyötyä SuoLista oikein on? Mikä oikeutus SuoLilla on olemassaololleen jos se ei osallistu mihinkään konkreettiseen? -Se sama anonyymi
Re: Ensiraportti SuoLin syyskokouksestaEi voi olla noin sokee, että ei tajuu nähdä muuta kuin jotkut konkreettiset propit. Joo, on propitkin kivoja, vois niitäkin kehittää, mut Suoli on tehny paljon muutaki. Larppaaminen olis ihan toinen juttu, jos sen julkisuus-jutuissa ei oltas tehty hommia.
Re: Ensiraportti SuoLin syyskokouksestaJos aattelee, ettei oo SuoLista "mihinkään", eikä haluakaan siitä olevan mihinkään, niin ei tartte tulla iniseen. Jos taas haluais, että siitä ois "konkreettista hyötyä", niin mölyt mahaan vaan ja järkkäämään sitä konkreettista hyötyä. Mikä oikeutus muuten jollain hallituksella tai eduskunnalla on ku ei ne ees osallistu mihinkään konkreettiseen? Hä? Mietis sitä.
Re: Ensiraportti SuoLin syyskokouksesta"Minusta tuntuu että parasta mitä SuoLi voi imagonsa kohottamiseksi tehdä on ryhtyä avustamaan konkreettisesti pelien järjestämisessä. " Aika vähän muutamasta aktiivista olisi apua sinällään SuoLin nimissä pelejä järjestämässä verrattuna siihen, mitä he voivat tehdä isommassa mittakaavassa. Itse näkisin mahdollisina SuoLin tapoina avustaa pelien järjestämisessä juurikin propit, pelinjärjestäjille suunnatut kurssit, vakuutukset et cetera, ei muutaman hassun pelin järjestäminen vuodessa. Vähät voimavarat on suunnattava mahdollisimman tehokkaasti. Ja SuoLi on mm vuosien aikana julkaissut larppaajaa, ylläpitänyt larppikalenteria, tarjonnut larppaajieb käyttöön larp.fin yms, luulisi siinä olevan jo ihan mukavasti Suomalaisen live-roolipelaamisen edistämistä. Paljon enemmän kuin mitä parit hassut konkreettiset larpit saavat aikaan.
JulkisuuskuvastaEipä ole paljoa SuoLia kyllä julkisuudessa näkynyt. Monista muista porukoista voi kyllä sanoa aivan muuta.
Re: Ensiraportti SuoLin syyskokouksestaKhm, julkisuuttakin on monenlaista. Itse pitäisin perustavanlaatuisena julkisuutena jo sitä, että jos etsii tietoa 'larppaamisesta' löytää käsilleen sivuston, jossa lukee Suomen Liveroolipelaajat Ry. Tältä sivustolta sitten löytyy tarkempaa taustatietoa harrastuksesta ja, mikä vielä tärkeämpänä nähtänee, yhteystietoja henkilöihin joilta voi udella lisätietoja. Allekirjoitan myöskin Teemun näkemyksen SuoLi:n 'Tarkoituksesta'. En väitä etteikö olisi mahdollista pärjätä ilman SuoLia suomessa larppaajana, mutta ajatelkaa nyt hetkisen kuinka paljon vaikeampaa se olisi. Siitä, ettei SuoLi jatkuvasti tee jotain 'suureellista ja mahtavaa' julkisuusprojektia johtuu nähdäkseni varsin suoraan siitä, että tekijöitä ja resursseja on loppujen lopuksi rajallinen määrä. Syyskokouksessa päätettiin aika selvällä ääntenenemmistöllä, että uusiin projekteihin ei tänä vuonna varsinaisesti ryhdytä, vaan keskitytään peruspalvelujen kehittämiseen. Kuitenkin samalla päätettiin pitää yhä avoinna keskustelu uusista palveluista, tavoista hyödyntää larppaajayhteisöä ja uusista projekteista. Näitä voi myös ehdottaa, ei kannata odottaa että hallitus itsekseen keksisi kaikki ne hienot ideat joita teillä on päissänne. Vakuutuskohtaan vielä sen verran, että hyväksytyssä toimintasuunnitelmassa oli nähdäkseni yhtenä kohtana nimenomaan pelivakuutustoiminnan kehittäminen ja tarjoamisen uudelleenaloittaminen pelinjärjestäjille. Tietenkään vakuutusta ei varmasti saa ellei sitä pyydä, ja vasta-argumenttina tälle toiminnalle esitettiin se, että viime vuodelta ns. SuoLi-Leimoja haettiin n. kolmeen (?) projektiin... Eli jos palvelu ei kiinnosta ketään, miksi sitä pitäisi muka jatkaa? Itseäni hämmentää tämä 'Ei saa sanoa edustavansa suomalaisia larppaajia, kun ei kaikki larppaajat oo jäseniä' -mentaliteetti. Itse käyn satunnaisesti korjaamassa Kuluttajat-Konsumenterna Ry:n tietokoneita vapaaehtoisperiaatteella, ja em. yhdistys taas sujuvasti edustaa suomalaista kuluttajaa ja ajaa suomalaisen kuluttajan asiaa. Jäsenrekisteriä en ole nähnyt, mutta en usko siinä komeilevan 5 220 000 nimeä...
Re: Ensiraportti SuoLin syyskokouksestaNettijulkisuus on toki julkisuutta, mutta sangen rajallista. On aika ahdaskatseista pitää omien kotisivujen tarjoamaa julkisuutta perustavanlaatuisena. Sivuston mainittuihin etuihin asettaisin kyllä voimakkaan varauksen. Tieto on paikoin hämmästyttävän yksipuolista ja vailla kattavaa vaihtoehtojen käsittelyä, jonka tarjoaminen ei olisi työlästä. Monia asia on kehitysvaiheessa, mutta se ei enää käy perusteeksi kun sama linja on jatkunut vuosia. Herätetään kysymyksiä. Mistä tekijöiden resurssipula johtuu. Pelejä järjestetään ympäri maata joka viikonloppu. Harrastajia on tuhansia. Miksi sitten SuoLi ei vedä aktiivisia jäseniä? Ei edes vaikka se on ilmainen. Moni tuntemani seura tekee paikallisella tasolla hyvää ja pyyteetöntä työtä julkisuuskuvan parantamiseksi. Mediassa löytyy useita juttuja larppauksesta ympäri vuotta. Yhteistyö näiden tahojen kanssa olisi varmasti avainasemassa kehityksen kriittisellä polulla. Yhteistyö ei kuitenkaan pelaa vaikka se koetaan puheissa tärkeäksi. Mistä tämä johtuu? Onko lähestymistapa ollut täysin väärä? Onko kyse ideologioista? Eivätkö suuren egon omaavat yksilöt mahdu samaan saliin? Asiaa sietäisi pohtia pintaa syvemmältä ja ennen kaikkea reagoida. Nykytilanne ei ole hyvä. Vakuutukset tuskin kiinnostavat siitä yksinkertaisesta syystä, että pelinjärjestäjät ovat nykyisin paremmin perehtyneitä lakiasioihin. SuoLi-leiman tarjoamat todelliset edut eivät ole koskaan olleet mielestäni hakemuksen arvoisia. Tämä on yksi esimerkki siitä, että pitäisi keskittyä oleelliseen eikä tarjota sitä mikä tuntuu kivalta. Mitä koko Suomen edustamiseen tulee niin toki SuoLi saa julistautua vaikka Mordorin ruhtinaaksi jos kokee moisen tittelin miellyttäväksi. Kaikkien larppajien edustaminen tarkoittaisi sitä, että todella kaikkien asiaa ajettaisiin todellakin tasapuolisesti ja jäsenistöä hyödyttävällä tavalla. Merkkejä oikeasta suunnasta on näkyvissä, mutta tietty ahdaskatseisuus vaivaa yhä seuran jäsenistön rivejä. On aika astua hetkeksi ulos omasta piiristä ja nähdä vaihtoehtoja. Monipuolisuus on rikkautta.
Re: Ensiraportti SuoLin syyskokouksestaHm. Nopeaa ja voimakasta kritiikkiä asiallisesti esitettynä... Esille ottamiasi asioita kyllä puitiin syyskokouksessakin hieman (muiden asioiden ohella, ajan ollessa rajoitettu resurssi), mutta ainakin minä haluaisin kuulla miten haluaisit nähdä yhteistyön suolin ja valtakunnanmedioiden välillä kehittyvän. Vakuutuspalvelun kehitys laitettiin syyskokouksessakin työn alle, ja siihen kohdistettiin budjetissa lisärahoitusta. Jos ahdaskatseisuus vaivaa seuran jäseniä, väittäisin sen johtuvan siitä, ettei ketään muuta kiinnosta pyörittää ko. seuraa. Aktiivisuus toiminnassa (tiedän, en itsekään ole suoli-aktiivi, ainakaan vielä) on ainoa järkevä tapa vaikuttaa. Aivan kuten Suoli ei voi sanella 'ulkopuolelta' larppaamisen suuntaa Suomessa, eivät järjestöön kuulumattomat larppaajat tai ryhmät varmasti kykene sanelemaan Suolin muutoksia. Itse näkisin 'tekijöiden' resurssipulan johtuvan osittain siitä, että ihmiset tekevät mielellään omia projekteja ja vähemmän mielellään vapaaehtoisprojekteja yhdistykselle. Sanonkin, että resurssipula tarkoittaa lähinnä että muutoksiin ja palvelujen toimitukseen kuluu aikaa, sillä ihmiset jotka toimintaa vetävät eivät tee sitä kokopäiväisesti tai työkseen. Yritän myös sanoa, että ainakaan minun nähdäkseni Suoli ei 'edusta' koko Suomea, mutta koettaa silti ajaa koko Suomen larppaajien asiaa ja toimia koko Suomen alueella. 'Kattojärjestö' on varin monella tavalla tulkittava termi. Disklaimerina tähän muuten, että en ole millään tavalla Suolin virallinen taho, tiedottaja tai mikään muukaan, paitsi jäsen, joka oli paikalla syyskokouksessa ja seurasi keskustelua. Ettei kenellekään jää muunlaista kuvaa. Minusta syyskokouksessa oli mielenkiintoista, ja kehoitankin kaikkia kynnelle kykeneviä osallistumaan jos ei kevätkokoukseen, niin ainakin seuraavaan syyskokoukseen. Näkemällä ja osallistumalla keskusteluun päätöksiä tehtäessä voi vaikuttaa tehokkaammin kuin kritisoimalla tehtyjä päätöksiä myöhemmin yleisellä keskustelufoorumilla.
VakuutusasiaaTiedän seuran joissa on (ihan liikaa;) juristeja mukana. Siellä ollaan saatu vastuukysymys hoidettua siirtymällä vakuuttamisen sijaan sopimusoikeuden piiriin. Simppeliä ja pitävää. - Lex
Re: Ensiraportti SuoLin syyskokouksestaPaljon anonyymin kriitikon viimeisestä kritiikistä on ikävä kyllä paikkansa pitävää. Kuitenkin suurin ongelma, SuoLin tietyntyyppinen ylhäältä alaspäin katsova asenne, näyttäytyy tosiasiassa eri henkilöille hiukan eri tavalla. Itsekin olen sitä kritisoinut. Haluaisin kuitenkin tässä painottaa, ettei ongelma todellisuudessa olekaan koko SuoLi. Kuten aikaisemmin keskustelussa joku mainitsikin, toimii SuoLissa ja Suolin nimissä hyvinkin erilaisilla mielipiteillä varustettuja henkilöitä. Tiedän varsin hyvin, miksi tietyt varsin monilukuisetkin ryhmät harrastajien keskuudessa karsastavat SuoLia ja sen toimintaa, itse asiassa pysyttelinhän itsekin pitkään täysin SuoLin toiminnan ulkopuolella. Kyse on ollut siitä, että SuoLissa toimineista henkilöistä osa on todellakin käyttänyt ajoittain kieltä, joka on tavallaan asettanut SuoLin jotenkin muita harrastajaryhmiä ja -seuroja ylemmäs, yhdistykseksi jonka tarkoituksena näyttäisi olevan ohjata alempana olevia seuroja ja pahimmissa (tosin mielestäni pahasti liioitelluissa) kuvissa jopa pyrkiä asettamaan koko harrastustoiminnalle rajoja ja hallinnoimaan sitä. Tällainen ajattelu ei kuitenkaan ole ymmärtääkseni ainakaan nykyisen SuoLin virallinen kanta, ja henkilökohtaisesti vastustan kaikkia malleja, jotka pyrkivät rajaamaan harrastustoiminnan yhden instanssin alle yhtään minkäänlaisiin hierarkioihin. Juuri tällainen hierarkisen ajattelun välähdyskin on ymmärtääkseni saanut monet paikallisyhdistykset suhtautumaan varauksella yhteistyöhön SuoLin kanssa, koska on ymmärretty yhteistyön olevan nimenomaan SuoLin alla, ei kanssa. Uskoisin, että tämä imago-ongelma poistuu parhaiten lähtemällä kehittämään selkeästi SuoLin ja paikallisyhdistysten yhteistyötä nimenomaan selkeän tasavertaisella pohjalla, jossa SuoLi toimii yhteistyökanavana, ei ylinpänä auktoriteettina tai edes koordinoijana. Ymmärtääkseni ensi vuoden toimintasuunnitelma pitkälti tukee tällaista ajattelua, tai ainakin se vaikuttaisi antavan sellaisella mahdollisuuden.
Re: Ensiraportti SuoLin syyskokouksestaMitenkähän tässä juristeja vilisevässä seurassa on ratkaistu mm. se ongelma, että kuka korvaa pelissä aiheutuneet aineelliset vahingot pelipaikalle / sen irtaimistolle? Harva pelipaikan vuokraaja suostuu siihen, että vuokralainen ei joudu vastaamaan vahingoista.
Re: Ensiraportti SuoLin syyskokouksestaOlisi mukavaa, jos yksikin juristi vastailisi muutamaan kysymykseen liittyen pelinjärjestämisen juridiseen puoleen. Useissa säikeissä on ollut arvailua siitä, minkälainen on oikeudellinen tilanne kullakin erilaisissa tilanteissa, mutta keskustelu on jäänyt mutu-tuntuman varaan. Jos siis yksikin oikeustieteellisessä tiedekunnassa opiskellut tämän lukee ja on valmis lahjoittamaan ammattitaitoaan, arvostaisivat kymmenet pelinjärjestäjät sitä. Allekirjoittamattomalla on lukuisia kysymyksiä, joihin ei löydy vastausta jokakodin oikeustietokirjasesta.
Re: Ensiraportti SuoLin syyskokouksestajulkisuus/yhteydet muualle: Aluetoiminta: Ville huomautti siitä miten muotoilin larppaajien keskinäiseen yhteistyön edistämiseen liittyviä tehtäviä. Ei tosiaan ole tarkotus että SuoLi yhdistyksenä olis jokin ainoa ratkaisu yhteistyön tekemiseen, vaan lähinnä osana larppaamisen edistämistä valtakunnallisesti ainakin minä koen (SuoLi ei muuten koskaan koe, koska sei ole yksilö) että just SuoLi on se kanava, jota haluan kehittää, jotta saatais valtakunnallinenkin yhteistyö toimimaan hyvästi. Meillon pohojosessa toiminu yhteistyö alusta saakka suht hyvin, koska meillä on sille välimatkojen ja vähäissen harrastajamäärän takia kaikkein eniten tarvetta, siks siihen ollaan oltu valmiita panostamaan. Jossain vaiheessa sit huomattiin, että pelekkä oman maakunnan sisäinen yhteistyö ei riitä, vaan olis hienoa saaha toimivia verkkoja hoitelemaan valtakunnallisesti keskitetysti vaikkapa koulutusmateriaalin tekeminen, taiteellisista kokeiluista tiedottaminen, valtion tuen hakeminen alueille jne. hommien tekeminen, joihin löytyy omasta maakunnasta vain muutamia halukkaita. Etelämpänä yhteistyö toimii erillai, joten ehkäpä siellä ei myöskään pidetä kaikkea sitä larppaamiselle vielä tarpeellisena, mitä me jo täällä tarvittais. Oispa hienoa, ku tossa parin kuun päästä jou'un vetämään larppikoulutusta, ni pystyä käyttämän siinä valmista koulutuspakettia tai tykkäisin myös siitä, että meillois valtakunnallisen vakuutus kaikkeen larppitoimintaan, tai siistiä olis pystyä luottamaan siihen, että ku tullee etelään pellaamaan, ni myös siellä joka pelissä olis paloturvallisuus, taisteluvälineiden turvallisuus, luvat, ensiapu- ja muut hätätilannesydeemit kunnossa ilman että joutuu erikseen pelaajana selvittään et onko homma hanskassa kullosellakin pelinjohtajalla. Tai kivaa olis myös se, että joka porukan ei tarviis erikseen miettiä miten tapahtumistaan ilmottaa, millasia lehdistötiedotteita tekee, millasia verkkoratkasuja käyttää, miten jäsenilleen tekemänsä palvelut tekkee jne. On niin palijon asioita, jotka olis tehokkaampaa ja mielekkäämpää tehä valtakunnallisesti. Tekijöitä (ja rahaa jota saahaan siis jokaisesta jäsenestä) ei vaan vielä oo tarpeeksi, koska ihmiset nähtävästi ihan ehottomasti haluaa keksiä yhä uudelleen ja uudelleen saman pyörän ihan ite ja käyttää sitä vaan omien kavereiden kanssa. Minusta taas olis kivempi tehä noita rutiinihommia bulkkina mahollisimman laajalle porukalle, jotta sit paikalliset porukat vois keskittyä luovempiin hommiin eli larppien kirjottamiseen ja pitämiseen.
|
Käyttäjätiedot
Ajatuksia larppaamisesta
Uutta kalenterissa
Google-haku |
|
|
|