larp.fi
Etusivu Larp-kalenteri Larppaaminen Larppaajalista Larp-ryhmät Postituslistat SuoLi

Larppaamisen kehittäminen?

Olen pitkään miettinyt, miten larppaamista voisi viedä eteenpäin lajina eli harrastuksena. En tarkoita välttämättä larppaamisen kehittämistä, mitä tapahtuu luonnollisesti koko ajan, vaan pikemminkin uusien tuulien haistelua.
Onko jossain jo käytynä tällainen keskustelu, tai käydäänkö sitä parhaillaan jollain foorumilla?

Itse esim. olen erittäin kiinnostunut teatterin ja larppaamisen eroista ja yhtäläisyyksistä, ja siitä, kuinka yleisöä voi käyttää larpeissa. Joko niin, että larppi on perinteiseen suomalaiseen tapaan toteutettu, tai jollain muulla tavalla, esim. käyttäen "näyttämöitä", larpin tärkeitä tapahtumapaikkoja pelin seuraamisen aksenttipisteinä.

Jotain tämän kaltaista on varmasti jo useaan otteeseen kokeiltukin, mutta onko tästä kirjallista dokumentaatiota tai spekulointeja sen toimivuudesta jo pidetyissä larpeissa?

Toinen mielenkiinnon aihe olisi luoda jonkinlainen "hahmonkirjoittajan ABC", jossa olisi jo varmasti olemassa olevien kirjoitusohjeiden lisäksi kikkoja ja pikkuneuvoja, case-esimerkkejä ja vaihtoehtoisia lähestymistapoja. Eriteltyinä esim. hahmon luonteen ja taustahistorian luominen, juonipolut, kontaktit, konkreettinen pelimaailmaan kuuluvuus ja se, kuinka se toteutuu..

31.7.2003: Mikko Ryytty

Re: Larppaamisen kehittäminen?

Tällaisia asioita on aina toisinaan käsitelty mm. Ropeconissa ja muissa alan tapahtumissa. (Tämä tulee nyt vähän lyhyellä varoitusajalla, mutta Tammelan Hakkapeliittapäivien yhteydessä järjestettävän larppauskurssin huomisessa käsikirjoittamisosiossa käsitellään hahmonkirjoitusta myös noita asioita sivuten. :)

Julkisesti saatavilla olevaa kirjallista dokumentaatiota aiheesta en kuitenkaan osaa nyt nimetä muuta kuin Kalle Mikkolan kokoamat kirjoitusohjeet:
http://www.hut.fi/~kmikkola/crion/pjohj/

(Muitakin ohjeita olen kyllä Webissä joskus nähnyt, pitänee kaivella Kuukkelia ja kirjanmerkkejä tarkemmin.)

Useitakin larppaamisen rajoja kokeilevia produktioita suunniteltiin taannoisen Helsinki 2000 -projektin yhteydessä viitisen vuotta sitten. Silloin mietittiin mm. teatterin ja live-roolipelin konkreettista yhdistämistä, musikaalimuotoista peliä ja pohdittiin useampiakin erilaisia tapoja muokata larpista sivullisille helpommin avautuva ilmaisumuoto. Rahoituksen puuttumisen vuoksi noita produktioita ei kuitenkaan koskaan toteutettu, mikä on sääli, sillä lukuisilla eri tekijäryhmillä oli monia hienoja ideoita, jotka olisivat edelleen edellä aikaansa.

Nykyään innovaatioita taidetaan pohtia lähinnä pelinjärjestäjäryhmien tai yksittäisten peliprojektien sisäisillä postituslistoilla. On ihan ymmärrettävää, että vallankumouksellisten ideoiden kehittäjät haluavat suojella lempilapsiaan, mutta ikävä kyllä monet tällaiset uraauurtavat ajatukset jäävät usein pelkiksi pöytälaatikkoprojekteiksi. Toivon mukaan esimerkiksi LARP.fi pystyy vastaisuudessa tarjoamaan foorumin, jolla tällaisiakin projekteja olisi mielekästä käsitellä hieman julkisemmin, niin että niiden kohtaloksi ei jäisi toteutumattomien hankkeiden pinoon hautautuminen.

31.7.2003: ELF Vesala

Re: Larppaamisen kehittäminen?

Hee, Helsinki 2000-projekti ja larpit. Muistoja, muistoja.

Mutta totta tosiaan, miksi kehittyä? Eikö pikkuinen regressio olisi paikallaan. Tervetuloa seikkailupelit! Pois politiikkia ja turha tunnelmoiminen! Olkoon suoritusta ja seikkailua!

Niin ja tappeluu ja mättöö...

31.7.2003: Mitro Kivinen

Re: Larppaamisen kehittäminen?

Jos elopelaamisen lähestymistä teoreettisesti kaipaa, on sit tietty aina kans koulukunnat julistuksineen. :) Turkulainen on tainnut poistua verkosta paperipainoksen ilmestyttyä Solmukohdan aikoihin, mutta iirislahtelainen pötköttää näköjään alkuperäisessä sijainnissaan osoitteessa http://www.cs.helsinki.fi/u/jantikai/manifesti.html

31.7.2003: Anni Tolvanen

Re: Larppaamisen kehittäminen?

>Mutta totta tosiaan, miksi kehittyä? Eikö pikkuinen regressio olisi paikallaan. Tervetuloa >seikkailupelit! Pois politiikkia ja turha tunnelmoiminen! Olkoon suoritusta ja seikkailua!

En tarkoitakaan että kehitystä tulisi tapahtua, vaan pikemminkin peräänkuulutan uusia tuulia ja tyylejä. Siis ei parempaa makua vaan lisää uusia mausteita.

Keskustelua voisi ohjata kikkijen ja niksien jakamisen suuntaan, sillä varmasti larppeihin liittyy paljon hyväksihuomattua pientä, jota ei itse välttämättä tule huomanneeksi.
Itse ajattelin laatia lyhyen ohjeen siitä, kuinka tapahtumapaikalla kiinteästi asuvan hahmon pelaaja perehdytetään alkubrieffissä niin, että hän todella tuntee olevansa paikallinen. Tähän kuuluu mm. omaan asuin- ja esineympäristöön perehdyttäminen ja vaikkapa vuoteen esittely (ns. "oma pesä"-metodi). Ajatuksena siis laatia tästä huomiolista, jota voi käyttää peligenrestä riippumatta.

1.8.2003: Mikko Ryytty


Osallistu keskusteluun

18.7.2004 alkaen vain rekisteröityneet käyttäjät saavat osallistua keskusteluun. Jos olet jo rekisteröitynyt, voit sisäänkirjautumisen jälkeen lähettää omia kommenttejasi keskusteluun.

Kirjaudu sisään
Rekisteröidy

Käyttäjätiedot
Kirjaudu sisään
Rekisteröidy

Larppaaja: MRyytty
Rekisteröity: 13.3.2003
Muokattu: 22.6.2010
Ylläpitäjä: 11.2.2007

Ryhmät
Ei ryhmiä.

Ajatuksia: MRyytty
20.10.2003: Routaa ja Tuhkaa -kuvia
18.9.2003: Lasikuituhaarniska larppaamiseen?
31.7.2003: Larppaamisen kehittäminen?
31.7.2003: Hullut Larppi-ideat!
1.7.2003: Karskeja, rempseitä tai tuimia sotureita tarvitaan!
Kaikki merkinnät

Ajatuksia larppaamisesta
Ajatuksia: arkisto
Ajatuksia: lähetä uusi

Uutta kalenterissa
8.6.2013, Neutral Underground: Rules of engagement
Larp-kalenteri

Google-haku


1.8.2003: MRyytty Sivun alkuun Tulosta tämä sivu Käyttöohjeet Käyttöehdot ja yhteystiedot