|
|
|
SuoLi ja syyskokousAlkup: Olli Kivisen kolumni 8.9.2009 Lama mullisti Japanin Mullistaisiko syyskokous Suomen live-roolipelaajat? Tänäkin vuonna pidettävät hallitus vaalit antavat viitteitä siitä, millaisia haluja ja intohimoja - tai niiden puutteita harrastajakentällä on. Oululaiset yllättivät aikanaan ottamalla ohjat ja kyseenalaistivat vakiintuneita toimintatapoja onnistumatta kuitenkaan erityisesti parantamaan tilannetta. Varsinainen pommi on kuitenkin ollut nähtävissä larp.fi:ssä. Se ero mikä nykyisellä aktiivisuudella keskusteluissa on verrattuna viiden tai kymmenen vuoden takaiseen. Larp.fi:n yleensä tasaisessa keskustelutulvassa, joka ei tuntunut katkeavan itse yhdistyksen toiminnan hiipumisesta huolimatta, viimevuosien hiljaisuus on järistyttävää. Se ei joko lupaa hyvää tai kaipaa uutta alkua. Muutokselle on nyt tilaus, sillä SuoLi ry. on jo yli vuosikymmenen ajan ollut merkillisessä pysähtyneisyyden tilassa. SuoLi on kuin itse rakentamaansa häkkiin sulkeutunut vahva ihminen, jolla on voimia ja taitoja mutta joka ei pysty käyttämään niitä. SuoLi on mielenkiintoinen ja samalla varoittava esimerkki siitä, kuinka yhdistysjärjestelmä, joka on pahasti rämettynyt, murentaa jo myös harrastuksen perustaa. Viestintävaikeudet, kuten yhteydenpito jäsenistöön ja jälkeenjääneet järjestelmät, ja aktiivien vanheneminen ovat todellisia ongelmia SuoLi:ssa. Yhdistystä on harrastajien piirissä kuitenkin arvosteltu kohtuuttomasti. SuoLi on edelleen Suomen toiseksi suurin liveroolipelimahti Ropeconin jälkeen. Organisoitumisen takaiskuista huolimatta yhdistyksen "tuotteet" tunnetaan ja niitä on arvostettu kaikkialla Suomessa. Härkäpäisyyden voimakas kasvu tarkoittaa SuoLi:ssa sitä, että yhdistyksen ikä on jo viisitoista vuotta. Monessa muussa yhdistyksessä kuohuviinipullot poksahtelisivat, jos niissä päästäisiin samaan ikään. SuoLi:ssa viimeisiä vuosia kauhistellaan, koska yhdistyksen nimeä ylläpitävien aktiivien asema on vaikea. Vähäinen kiinnostus yhdistystoimintaan jähmetti SuoLi:n toiminnan pahasti. Lisäksi vuoden 2000 tienoilla tapahtuneeseen harrastajaryntäykseen ja julkiseen hyväksyttävyyteen reagointi ovat olleet lievästi sanottuna onnettomia. Yhdistyksen halvaannus kulminoitui lopulta paljastuneeseen yhdistyksen varojen kavallukseen. Monen yksittäisen yrittäjän sählätessä omiaan lähes katkeamattomana nauhana koko yhdistyksen olemassaolon - ainoastaan alkuvuosina on harrastajakentän pienuus taannut jonkinasteisen koherenttiuden - SuoLi on koskettanut tavalla tai toisella kaikkialle. Yhdistyksen toiminta perustui joskus innostuksen, uuden luomisen ja kaikki hyväksyvän periaatteen liittoon. Se toimi pitkään varsin hyvin ja auttoi pitämään yhteyttä ja antamaan uskottavuutta harrastuksen levitessä kotipiireistä maanlaajuiseksi, mutta niistä ajoista on jo kulunut pitkä aika. Kun kasvavat harrastajamäärät eivät itsessään riittäneet itselleen osoitukseksi SuoLi:n toiminnasta ja alettiin vaatia toimia, yhdistys ei pystynyt enää kätkemään järjestelmän toimimattomuutta. SuoLi:n ainoaksi olemassaolon oikeutukseksi jäivät sen perinteet: äänivalta Ropeconissa, Larp-kalenteri ja harrastajien maanlaajuinen keskustelupalsta. Organisaatiokulttuurin muutoksen mahdollisuus on tärkeä SuoLi:lle ja sitä kautta koko harrastukselle. Uudistusten käynnistyminen SuoLi:ssa olisi hyvä uutinen kaikille. Eri asia on, riittääkö uuden aktiiviston voima ja yhtenäisyys, kun vaikeita päätöksiä on ryhdyttävä toteuttamaan hankalissa olosuhteissa. Vuonna 1994 perustettu yhdistys on usean varsin erilaisen yksilön ja porukan yhteenliittymä ja monessa mielessä pitkälti vielä kirjoittamaton lehti. Foorumikirjoittajat ovat painottaneet menneinä vuosina, että toimeen olisi tartuttava rivakasti, koska monet erilaiset ongelmat odottavat ratkaisua. Eräitä kuitenkin askarruttaa erityisesti se, pystyykö kukaan uusi aktiivien (tai uudelleen aktivoitunut) ryhmä torjumaan tulevan, uudistusyritysten vastustuksen joka kumpuaa niistä vanhoista aktiiveista, jotka ovat linnoittautuneet virkakoneistoon ja tuon pölyttymään päässeen a-nimikkeen taakse. Menneisyys ei lupaa hyvää. Kaikkina vuosina oli monta rohkeaa yrittäjää hallituksessa ja sen ulkopuolella, mutta jotka joutuivat raskaasti kokemaan koneiston muutosvastarinnan. Vanhojen aktiivien (henkinen)valta yhdistyksen hallintokoneistoon on vahva - niin kuin yli vuosikymmenen valtakauden jälkeen sopii odottaa. Niin kutsutut aktiivit olivat jakautunut erilaisiin ryhmiin, joiden keskinäiset - ulkopuolisille tuntemattomat - kähminnät olivat rämettymisen pahimpia syitä. Seurauksena on ollut kuppikuntaisuutta, mutta myös suurta urbaania fiktiota, jonka laajuus hämmentää pienen ihmisen. Suomen larppaamisen mittapuulla kuppikuntaisuus on nimetty "elitismiksi", jonka olemassaoloa ei ole osattu sivuuttaa tai käsitellä, jolloin koko tilanne on johtanut halvaantumiseen. Toistaiseksi ei ole olemassa tietoja siitä, millaista SuoLi:a uuden hallituksen pitäisi ajaa. Jäsenistön tarpeiden huomiointi ei ole ollut (ei mitä halutaan, vaan mitä tarvitaan) niiden suuruuden vuoksi näytellyt koskaan merkittävää osaa yhdistyksen pyörittämisessä, koska sisäinen hallinnointikin on ollut ongelma. Koska lausunnot ja viestitys ovat olleet ristiriitaisia, niistä on aikaa sitten luovuttu. SuoLi:n sidonnaisuus - jos ei muuten niin yksilöiden kautta - Ropeconiin ja Solmukohtaan ovat niin vakaalla pohjalla, ettei niihin ole todennäköisesti suuria muutoksia luvassa. Uutena toivona virinnyt "massabofferointi" Sotahuudon myötä voi olla SuoLi:n pelastus, vaikka tapahtuma keskittyykin lähinnä fyysiseen toimintaan. Historiassaan SuoLi on aiemmin ollut haluton nostamaan bofferoinnin profiilia esimerkiksi taiteellisuuden rinnalle. Sen sijaan kaikki hyötyisivät siitä, että Suomen kahden pehmojättiläisen Sotahuudon ja SuoLi:n suhteet paranisivat. Sotahuuto saattaa nykyisellä vauhdilla ohittaa SuoLi:n ja ottaa sen paikan Suomen toiseksi suurimpana alan harrastusmahtina jo muutaman vuoden kuluttua. Etenkin jos Ropecon ottaa SuoLi:sta sen loputkin lihat. Yhdistysten yhteistyön lisääntyminen ja SuoLi:n uusi tuleminen olisivat tervetulleita uutisia koko live-roolipeleihin liittyvän harrastuskentän kannalta. Muutamat ovat vaikeuttaneet näitä tahoillaan tunteenpurkauksillaan, jotka kumpuavat menneestä. Uuden hallituksen uskoisi sanoutuvan irti niistä.
Re: SuoLi ja syyskokous
Kiitän Anon Yymiä keskustelun avauksesta - yhdistys ei voi toimia ilman ihmisiä, joita yhdistyksen toiminta kiinnostaa. Nyt harrastajakunnan harmaista riveistä on noussut jälleen yksi ääni toivomaan kehitystä varsin masentavana vuosia jatkuneeseen tilanteeseen. Aivan kuten allekirjokin vuosia sitten ryhtyessään yhdistyksen aktiiviksi.
Re: SuoLi ja syyskokous
Toisaalta onko aika ajamassa ohi nimenomaan live-roolipelaamisen kattojärjestön tarpeellisuudesta? Yhdistyksen tarve muodostui ensisijaisesti siitä, että tietoa harrastuksesta haluttiin levittää ja aloituskynnystä madaltaa. Nykyään tietoa on ja kynnys on matala. Harrastuskunnan tarpeet ovat kunnianhimoisempia.
Re: SuoLi ja syyskokous
Ongelmahan on siinä, että SuoLi ei kykene perustelemaan olemassaoloaan nykyiselle larppaajasukupolvelle. Itse olen ollut larppitoiminnassa mukana vuodesta 2004 lähtien, enkä ole kertaakaan ollut missään muussa kontaktissa SuoLiin kuin tämän sivuston kautta. Mielikuva pysähtyneestä blokista on muodostunut vähitellen, eikä sitä käytännössä enää voida poistaa. SuoLi ilmeisesti kasvoi liian suureksi, jolloin yhteys rivilarppaajiin kadotettiin, minkä jälkeen rivilarppaajat vaihtoivat paikallisiin yhdistyksiin, missä tuo yhteys on yhä olemassa. Tätä ei voi enää muuttaa. Ajatukset valtakunnallisista larppijärjestöistä on syytä suosiolla haudata.
Re: SuoLi ja syyskokous
Herättäkää hiljaisuudesta sivustoa muuttamalla se enemmän nykyisten foorumien suuntaan. Antakaa mahdollisuuksia larppaajapoppoille pitää sivunsa larp.fihin selvemmin kytköksissä.
Re: SuoLi ja syyskokous
Nykyistä sivustoa ei käsittääkseni sellaisenaan yksinkertaisesti voi muuttaa paremmaksi (päätellen joistain vanhoista keskusteluista aiheen tiimoilta). Siksipä tarpeen on tehdä kokonaan uusi sivusto. Larppisivut pitäisi varmaan eriyttää kokonaan keskustelufoorumista, sillä tämä nykytyylinen wikisotku ei oikein vakuuta.
Osallistu keskusteluun18.7.2004 alkaen vain rekisteröityneet käyttäjät saavat osallistua keskusteluun. Jos olet jo rekisteröitynyt, voit sisäänkirjautumisen jälkeen lähettää omia kommenttejasi keskusteluun. |
Käyttäjätiedot
Larppaaja: Italahetti
Ryhmät
Ajatuksia: Italahetti
Ajatuksia larppaamisesta
Uutta kalenterissa
Google-haku |
|
|
|