|
|
|
Hahmon eleet.Näyttelijöiden suurinpia virheitä ovat heille tyypilliset eleet, jolloin he helposti tekevät samaa roolia vuodesta toiseen. Vesa-Matti Loirinkin sanottiin tekevän Pahoissa Pojissa Turhapuroa, koska monet eleet olivat niin samanlaiset. Hyvä ohjaaja osaa peittää näyttelijöiden liian persoonalliset maneerit, jotka eivät sovi hahmoon tai tuovat liikaa mieleen näyttelijän toisen hahmon. Liveroolipeleissä ei ole ohjaajaa, joka jatkuvasti puuttuisi ja kertoisi, miten kaiken voisi tehdä paremmin, vaan kesken pelin jokainen on vastuussa omasta eläytymisestään ja ulkokuvastaan. Tämä johtaa monesti siihen, että saman henkilön tulkitsema haltiakuninkaallinen ja kybernörtti (näin kärjistäen) ovat proppautumisestaan huolimatta varsin samanlaisia eleiltään. Pelatessaan liian monta kertaa saman pelaajan läheisyydessä, alkaa tämä hieman häiritä. Hassua kyllä, on myös pelaajia, jotka osaavat muuttaa ruumiinkieltään eri hahmoissa, että tämä häiritsee paljon vähemmän. Teettekö eleillä eroa itsenne ja hahmonne välille? Kehitättekö puheparsia, eleitä, joita käytätte, peitättekö joitain omianne? Mietittekö, miten hahmonne liikkuvat, puhuvat, elehtivät? Vai välitättekö edes asiasta?
Re: Hahmon eleet.Yritän kiinnittää asiaan huomiota, mutta joudun tunnustamaan omaavani ongelmia puhetavan muuttamisessa. Nolotti kamalasti viikonloppuna, kun paljasjalkaisena helsinkiläisenä hahmoni silti möläytteli suustaan kaakkoismurretta. Yritän myös muutenkin olemuksessa muuttaa käyttäytymismalleja ja ennen kaikkea ajatusmaailmaa, joka kyllä heijastuu ulkoiseen olemukseen.
Re: Hahmon eleet.
yleensä hahmossa mietin eniten hahmon ajatusmaailmaa. tämä menee usein minulla ehkä turhankin pitkälle, sillä joskus saatan pelata hahmon liikaakiin pääni sisällä, kun taas hahmo itse saattaisi toimia toisin, eikä miettiä tekemistään liikaa.
Re: Hahmon eleet.Omia maneereita ei välttämättä itse tiedosta, joten niitä on vaikea lähteä karsimaan, mutta Tommi Mäkisen kuvailemia asioita hahmostaan voi pohtia ja keksiä helposti. Kävelytyyli; harppominen, tallustelu, käveleekö keskellä tietä vai möyriikö puskissa. Puhetyyli; sopertelu, mateleva jne. Kehon kieli kertoo ihmisestä ja hahmoista enemmän kuin tuhat tekoa taikka sanaa..
Re: Hahmon eleet.
Kaksi oleellisinta asiaa mihin kiinnitän huomiota on puhetapa (ja se paljonko hahmo puhuu)
Re: Hahmon eleet.Mulla oli kaksi suosikkihahmoa sillon ku meillä oli frendien kanssa pieni oma larppiporukka..Toinen oli kiertelevä tarinan kertoja ja toinen "kasvoton" salamurhaaja ja ne oli niin ääripäässä toisistaan..Tarinan kertoja oli hauska ja avoin kirja toisille ja salamurhaaja taas kylmän harkitsevä ja yksinäinen.myös puhe oli erilainen salamurhaajan kuiskaava puhetapa ja tarinankertojan vaihtelevan iloinen tyyli..Kun esittää eri hahmoja on just vaikeeta luoda niille niin eri persoonat mut kyll siit pitäis selvii ku yrittää ja jos lipsuu nii sit vaan harjoitusta peliin..
Re: Hahmon eleet.Itselläni ainakin on kokemusta siitä, kuinka hahmon sisäistäkin maailmaa oppii ymmärtämään paljon paremmin, kun vaikka miettii, miten hahmo kävelee, miten puhuu jne. Tämä toki korostuu silloin, kun hahmolla on joku ns. hallitseva erityispiirre: sokeus, liikuntavamma, vanhuus, raihnaisuus, autismi tms. Myös ammattien tai arvonimien perusteella kävelytapoja on helppo kehitellä: sotilaalla on hyvä ryhti, aatelisella hieman ylenkatsova katse. Silti myös luonteenpiirteet vaikuttavat; varovainen ja pelokas hahmo luultavasti katselee usein ympärilleen, itsevarma hahmo harppoo pitkin ja varmoin askelin eteenpäin, ryhti suorana, rintakehä auki. Syrjäänvetäytyvä ja ujo hahmo kulkee pienenä, huomaamattomana ja kumarassa, välttelee katsetta. Ja niin edelleen.
Re: Hahmon eleet.
Itse olen kokenut aina hahmojen kehonkielen ja maneereitten syntyvän pitkälti hahmon sisäisen maailman sisäistämisen jatkeena ikään kuin luonnostaan. Jos olen saanut sisäistettyä hahmon luonteen ja henkisen puolen riittävän hyvin syntyy hahmon ulkoinen olemus eläytyessä lähes itsestään. Eräässäkin larpissa huomasin lähes tiedostamatta ryhtyneeni jatkuvasti nuolemaan huuliani puhuessani (mitä en tee oikeassa elämässä) ja omaksuneeni täysin omastani poikkeavan kävelytyylin jotka kummatkin sopivat hahmoni luonteeseen erinomaisesti. Hahmon ruumiinkielen kehitystä auttaa, jos pyrkii omaksumaan hahmonsa jo hiukan ennen peliä ryhtymällä hiljalleen puhumaan ja käyttäytymään kuin hahmo, jolloin elekielen kehitysvaihe ei sijoitu larpin alkuun vaan on pelin alkaessa jo periaatteessa "valmiissa" muodossaan. Toki joskus mietinkin hahmon fyysistä esilletuloa, mutta pyrin tietoisesti jättämään sen mieluummin vähemmälle sillä tällöin lähestytään teatterinäyttelemistä, mikä saattaa mennnä herkästi yli ja sitäpaitsi vie huomiotani eläytymisestä siihen miltä näytän muista pelaajista.
Re: Hahmon eleet.
Olen ikäväkseni ollut peleissä, joissa edes selvää fyysistä vammaa ei ole otettu huomioon ruumiinkielessä. Viittaan erityisesti sokeuteen. Muutamassakin pelissä on ollut sokeita hahmoja, jotka ovat suunnistaneet virheettä ja yhteenkään juureen kompastumatta hahmoilleen täysin vieraassa maastossa.
Osallistu keskusteluun18.7.2004 alkaen vain rekisteröityneet käyttäjät saavat osallistua keskusteluun. Jos olet jo rekisteröitynyt, voit sisäänkirjautumisen jälkeen lähettää omia kommenttejasi keskusteluun. |
Käyttäjätiedot
Larppaaja: Heiccu
Ryhmät
Ajatuksia: Heiccu
Ajatuksia larppaamisesta
Uutta kalenterissa
Google-haku |
|
|
|